Lapsimessut, OutletExpo
Lapsimessuilla aktiviteetteja, ohjelmaa, shoppailua ja ajankohtaisia keskusteluja. Shoppailijoiden unelmatapahtuma OutletExpo järjestetään samassa yhteydessä, sisäänpääsy samalla lipulla.
Kolmen vuoden tauon jälkeen hallit täyttyvät leikistä, musiikista, teatterista, shoppailusta ja toiminnallisista pisteistä, mutta myös tärkeistä kasvatuksen ja ruuhkavuosien aiheista.
TV:stä tuttu "supernanny", psykoterapeutti Pia Penttala on mukana messuilla sunnuntaina 24.4. vastaamassa kävijöiden kysymyksiin lasten kasvatuksesta sekä ongelmatilanteiden ratkaisemisesta. Pia auttaa perheitä kinkkisissä kasvatuskysymyksissä. Pialle voi esittää paikan päällä tai lähettää kysymyksiä ennakkoon täältä.
Pia Pentttala: Lapsiperheiden arjet haasteet – su 24.4.2022 klo 13-14
Selaa messujen koko ohjelmatarjontaa täältä
Tämän vuoden ohjelmistossa nousevat lasten kasvun ja kasvatuksen lisäksi erityisesti esiin pandemian vaikutukset lapsiin ja perhe-elämään.
Lastenpsykiatrian erikoislääkäri Jari Sinkkonen on tuttu henkilö Lapsimessuilla. Hänen mukaansa koronapandemian vaikutuksista lapsiin ja nuoriin kertyy vähitellen tutkimustietoa. Hänen mukaansa on olemassa tutkimustietoa koronapandemian vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Selkeimmät haitat ovat aiheutuneet etäkoulusta ja harrastusten jäämisestä tauolle. Toinen selkeä haitta on ollut entistä runsaampi ja kiinteämpi yhteys digitaaliseen maailmaan. Toisaalta joillekin koulukiusatuille lapsille etäkoulu on antanut mahdollisuuden keskittyä opiskeluun ilman pelkoa, ja arvosanat ovat nousseet.
Lasten uimataito tapetilla
Yksi selkeästi tunnistetuista rajoitusten aiheuttamista vajeista liittyy lasten uimataidon oppimiseen koronarajoitusten aikana, kun uimahallit oli suljettu ja jopa koululaisuinnit ajoittain tauolla. Uimataidon oppimista tukevia vinkkejä jakavat lapsimessuilla Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto ja Folkhälsan.
Alle 4-vuotiaat pääsevät tapahtumaan ilmaiseksi, alle 12-vuotiaat vain aikuisen seurassa.
Aukioloajat 22.-24.2.2022
Perjantai 22.4.2022 klo 9–18
Lauantai 23.4.2022 klo 9–18
Sunnuntai 24.4.2022 klo 9–17
Liput ennakkoon (7.4. asti)
Aikuiset 17 €/hlö (21 € ovelta)
Lapset (7-15 v.), eläkeläiset, varusmiehet, opiskelijat 11 €/hlö (13 €)
Lapset (4-6 v.) 6 €/hlö
Samalla lipulla Lapsimessut ja OutletExpo
Kuva: Messukeskus / Risto Wuolle
https://lapsimessut.messukeskus.com/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































