Washed Out (Us), ma 7.10.
Liput ovelta 25 €, mikäli jäljellä.
ELEKTROPOP-ARTISTI WASHED OUT ENSIMMÄISTÄ KERTAA SUOMEEN
Modernin elektronisen popmusiikin keskeisiin nimiin lukeutuva Washed Out esiintyy tulevana syksynä ensimmäistä kertaa urallaan Suomessa. Yhdysvaltalaisen Ernest Greenen johtamalta kokoonpanolta ilmestyy tällä viikolla uusi albumi, jonka julkaisukiertue saapuu Tavastialle maanantaina 7. lokakuuta. Nuorgam-verkkomedian kanssa toteutettavan konsertin liput ovat nyt myynnissä Tiketin toimipisteissä kautta maan.
Vuonna 2011 Sub Popin kautta julkaistulla "Within and Without" -debyyttialbumillaan niin kutsutun chillwave-tyylisuunnan kärkinimeksi noussut Washed Out tunnetaan bändin keulahahmon Ernest Greenen sooloprojektina. Esimerkiksi Animal Collectiven, Deerhunterin ja kotimaisen Rubikin kanssa työskennelleen tuottaja Ben Allenin kanssa äänitetty esikoislevy keräsi ilmestymisvuonnaan poikkeuksellisen paljon ylistystä Pitchforkin "Best New Music" -titteliä myöten.
Washed Outin toinen pitkäsoitto "Paracosm" ilmestyy tällä viikolla. Ajankohtaisella uutuusalbumillaan yhtye jatkaa yhteistyötään Sub Popin ja Ben Allenin kanssa, ja myös musiikillisesti levyn kappaleet soivat debyytin kaltaisissa dream pop -tunnelmissa Cocteau Twinsin, Beach Housen ja M83:n tapaan. Keikoillaan äänekkäämmältä ja tanssittavammalta kuulostava Washed Out laajenee livenä täysikokoiseksi bändiksi.
Tapahtumapaikka / Venue
Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:
Katso myös nämä 🔥
Katso myös nämä 🔥
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan
tapahtuman
tai antaa
juttuvinkin
Helsingin seudulta.
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
katso ilmaspäivät
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
katso ilmaspäivät
Lue lisää
Lue lisää















