Egotrippi 20-Vuotisjuhlakiertue, pe 13.12.

Hinta: alk. 18,50 €
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Liput ovelta 20 €, mikäli jäljellä.

www.egotrippi.com

Lokakuussa tulee täyteen kaksikymmentä vuotta Egotripin ensimmäisestä keikasta. Egotrippi juhlistaa merkkivuottaan juhlakiertueella, joka starttaa lokakuussa ja kestää aina joulukuun puoliväliin saakka. Kiertue tuo yhtyeen myös Tavastia-klubille, jossa se nähdään perjantaina 13. joulukuuta.

Egotrippi on vakiinnuttanut paikkansa suomalaisyleisön sydämissä kauniilla ja tarttuvilla melodioillaan sekä oivaltavilla ja koskettavilla teksteillään jo kahden vuosikymmenen ajan. Laajaa suosiota saavuttanut Egotrippi on vuosien saatossa osoittanut taitonsa ja luomiskykynsä myös muiden suomalaisten artistien ja yhtyeiden kappaleiden tuottajana. Yhtye julkaiseekin 4. lokakuuta uuden albuminsa ”Pilvien alla, maan päällä”, jota yhtye kuvailee leikkimielisesti tribuutiksi itselleen. Tuleva albumi pitää sisällään Egotripin versiot laulusolistien Knipin ja Mikin säveltämistä kappaleista muille nimekkäille artisteille. Albumilla kuullaan yhtyeen tulkintoja mm. Jenni Vartiaiselle, Anna Puulle, Irinalle ja Jonna Tervomaalle sävelletyistä kappaleista.

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

”Tulevan levyn sähköisempi soundi esittelee uusiutumiskykyistä Egotrippiä parhaimmillaan. Tämän julkaisun myötä alkaa jälleen uusi vaihe yhtyeemme historiassa”, Egotripin Knipi toteaa.

Yhtyeestä julkaistaan 4. lokakuuta Ilkka Mattilan toimittama kirja nimeltään “Egotrippi – Aina matkalla jonnekin”. Haastattelemalla yhtyeen entisiä ja nykyisiä jäseniä, tuottajia ja ystäviä Ilkka Mattila on koonnut historiikin yhdestä aikamme suosituimmista suomalaisbändeistä.

Tapahtumapaikka / Venue

Urho Kekkosen katu 4-6
00100 HELSINKI

Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi

Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:

(Translate page)

Urho Kekkosen katu 4-6
00100 HELSINKI

Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)