Chris Norman (Ex-Smokie)
Legendaarisen Smokie-bändin perustaja ja ex-vokalisti, ikimuistoisen ”Living Next Door to Alice” esittäjä Chris Norman saapuu ensimmäistä kertaa Helsinkiin marraskuussa esittämään ikuisia rock-hittejään. Kukapa ei olisi kuunnellut tai itse laulanut karaokessa kuuluisia Smokien lauluja kuten ”Oh, Carol” tai ”Have you ever seen the rain”.
Kun Chris Norman esitti kappaleen ”Living next door to Alice”, se saavutti heti ykkössijan Itävallassa, Saksassa, Irlannissa, Hollannissa, Norjassa ja Sveitsissä. Siitä hetkestä alkaen Chris Normanin ura alkaa kukoistaa. Duettona yhdessä Suzi Quatron kanssa esittämä ”Stumblin´In on yksi kuunnelluimmista balladeista aina 70-luvulta nykypäivään.
http://www.youtube.com/watch?v=iGaF4tKUl0o
Chris Normanin lauluissa sykkii 70, 80 ja 90-luvun tunnelmat. Hänet tunnetaan SMOKIE-yhtyeen solistina, mutta vuonna 1986 hän aloittaa soolouransa. Kaikkien tuntema ja suosittu hitti ”Midnight Lady” vie hänet musiikkilistojen kärkeen. Pelkästään Saksassa balladi myy yli miljoona kopiota ja koko Euroopassa kymmenen kertaa enemmän. Tunnettuna muusikkona ei pelkästään Euroopassa vaan myös Amerikassa, Chris Norman jakaa tunteita ja iloa faneilleen. Marraskuun 19 voivat hänen seuraajansa kuunnella kuuluisimpia hittejä kuten ”Ordinary Heart", "Sarah You Take My Breath Away", "Broken Heroes", “Be my babe”, "Some Hearts Are Diamonds", “Give a little love”, “Get it on”, jne… Chris Norman esittää Smokien ikuisia kappaleita 70- ja 80-luvuilta yhdistellen eri musiikkilajeja kuten rock, country ja klassinen piano.
Chris Norman rock-show 19 marraskuuta Helsingissä, Finlandia-talolla klo 19.00.
Pyörätuoliliput puhelinpalvelusta ja täyden palvelun myyntipisteistä.
Tapahtumanumero R-kioskilla: 105589
Tapahtumapaikka / Venue
Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:















