Áillohaš - Auringon Poika

Hinta: 29.50 €
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Ari-Pekka Lahti
ÁILLOHAŠ — AURINGON POIKA
Taiteilijakuva Nils-Aslak Valkeapäästä

Kerran maa lakkasi olemasta maallinen, sai osansa taivaasta.
Siellä missä jäätikkö piirtyi taivasta vasten, missä kauneus hallitsi osana ääretöntä jumaluutta.
Siellä minä en ollut minä. Tuuli, tunturi, meri, taivas, tuli, vesi, elämä. Se ja ne muut, ne olivat minua parhaimmin.

Enontekiön Pättikkässä kasvaa poromiehen herkkätuntoinen poika, joka ei suostu puukottamaan vuoneloa hengiltä. Miehuuskokeessa epäonnistuvan pojan ominta aluetta on luonto, johon hän kokee syvää yhteyttä. Tuntureilla kuljeskelevaa ja lintujen kanssa laulelevaa nuorukaista eivät kaikki katso hyvällä. Sukulaisetkin epäilevät, kasvaako hänestä miestä ensinkään. Hänellä on kuitenkin tehtävä. Tämä tehtävä kuljettaa hänet kotituntureilta kauas maailmalle, jossa hänet opitaan tuntemaan Nils-Aslak Valkeapään nimellä. Oman yhteisön ennakkoluulojen ja valtakulttuurin puristuksessa määrätietoisesta pojasta kasvaa kokonaisen kansan tiennäyttäjä.

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —


Vahva, kaunis ja runollinen esitys luo kirkkaan kuvan itseään etsivästä ja epäilevästä taiteilijasta, joka saa kokea niin luovuuden voiman kuin kuuluisuuden irvokkuuden. Yhden miehen tarinan kautta saavat äänensä saamelaisten taide ja selviytymistaistelu sekä kauneuden ja pyhyyden kaipuu maailmassa, joka mistään piittaamatta kulkee kohti ekokatastrofia.

Nils-Aslak Valkeapää (saameksi Áillohaš) (1943–2001) oli saamelainen taiteilija ja tunnetuimpia saamelaiskulttuurin edistäjiä niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Monialaisesti lahjakas Valkeapää oli kirjailija, muusikko ja kuvataiteilija. Yksi hänen tunnetuimmista teoksistaan on Aurinko, isäni (Beaivi, áhcázan), josta hänelle myönnettiin Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto vuonna 1991.

KANTAESITYS OMAPOHJASSA SAAMELAISTEN KANSALLISPÄIVÄNÄ 6.2.2014

Esityskielet suomi ja saame. Tekstitys englanniksi.

Esitys on toteutettu yhteistyössä Beaivváš Sami -teatterin ja Ruska Ensemblen kanssa.

ESIINTYJÄT I?gor Ántte Áilu Gaup, Jarkko Lahti, Mary Sarre ja Tiina Weckström

OHJAUS Hanna Brotherus ja Ari-Pekka Lahti
LAVASTUS Katri Rentto
PUKUSUUNNITTELU Berit Marit Haetta
MUSIIKKI Tuomas Rounakari ja Wimme Saari
KOREOGRAFIA Hanna Brotherus
VALO- JA ÄÄNISUUNNITTELU Harri Kejonen
KIRJALLINEN AVUSTAJA Jarkko Lahti

Tapahtumanumero R-kioskilla on: 105905


Tapahtumapaikka / Venue

Läntinen Teatterikuja 1
00100 Helsinki
Kotisivu:
http://www.kansallisteatteri.fi/
Puhelin:
(09) 1733 11


Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi


Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:




(Translate page)




Läntinen Teatterikuja 1
00100 Helsinki
Kotisivu:
http://www.kansallisteatteri.fi/
Puhelin:
(09) 1733 11








Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.