Kvelertak (Nor), Spiders (Swe), to 30.1.
Anniskelualue (K-18)
Ovella peritään 2,8 euron eteispalvelumaksu
Tänä kesänä Provinssirockissakin nähty norjalainen Kvelertak saapuu jälleen tammikuussa Suomeen jatkamaan vuonometallin maihinnousuaan.
Tuosta villapaitojen ja turskanpurijoiden jylhästä maasta ponnistava ärhäkäs Kvelertak julkaisi aikaisemmin tänä vuonna toisen studioalbuminsa Meir, joka on kerännyt huikeita arvioita ympäri maailman. Yhtye nähtiin myös ensimmäistä kertaa Japanissa tämän syksyn aikana.
Skandinaavisen mytologian, metallin ja mitä erilaisimpien rockin äärilajien yhdistämisestä saatiin myrskyvaroitusta jo vuonna 2010 ilmestyneen, yhtyeen nimeä kantavan debyyttialbumin aikaan, ja jo ensimmäinen albumi vei Kvelertakin mittavalle maailmankiertueelle. Tällä hetkellä Kvelertak tahkoaa vuoden 2013 jo toista Yhdysvaltain-kiertuettaan, joka päättyy joulun alla. Suomessa nähtävien esiintymisen jälkeen yhtye tekee liki 20 (!) keikkaa sisältävän turneen kotimaassaan Norjassa.
Tapahtumapaikka / Venue
Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:
Katso myös nämä 🔥
Katso myös nämä 🔥
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan
tapahtuman
tai antaa
juttuvinkin
Helsingin seudulta.
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
katso ilmaspäivät
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
katso ilmaspäivät
Lue lisää
Lue lisää















