Kaikkien Lasten Ja Perheiden Suomi!
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
Kaikilla lapsilla on oikeus olla oma itsensä. Kaikilla lapsilla pitää myös olla oikeus olla iloinen sekä ylpeä itsestään ja perheestään!
Helsingin Bio Rexissä järjestetään 20.11.klo 13-17.30 kaikille avoin ja maksuton tapahtuma Lapsen oikeuksien päivän kunniaksi.
Tilaisuuden aluksi kansanedustajat keskustelevat monimuotoisten perheiden asemasta yhteiskunnassa.*
Keskustelemassa ovat kansanedustajat Lenita Toivakka (kokoomus), Tarja Filatov ( SDP), Hanna Mäntylä (Perussuomalaiset,) Risto Kalliorinne (Vasemmistoliitto), Anni Sinnemäki (Vihreät), Stefan Wallin ( RKP), Aila Paloniemi (Keskusta) ja Sauli Ahvenjärvi (Kristillisdemokraatit).
Yleisö voi osallistua esittämällä edustajille kysymyksiä.
Lisäksi kuullaan mikä lasten mielestä on "parasta Mun perheessä", julkistetaan tammikuussa 2014 MTV AVA -kanavalla esitettävä MUN PERHE -dokumenttielokuva ja nähdään yksi sarjan jaksoista ennakkonäytöksenä. Lopuksi tutkija Jouko Huttunen puhuu lapsen oikeudesta olla oma itsensä erilaisissa perheissä.
Tapahtuma on tarkoitettu kaikille vanhemmille, lasten tai lapsia koskettavien asioiden parissa työskenteleville, alan opiskelijoille sekä kaikille perheiden ja lasten asioista kiinnostuneille.
Saliin mahtuu 600 osallistujaa, ennakkoilmoittautumista ei tarvita.
Tapahtuman järjestävät RAY:n Emma & Elias -avustusohjelmaohjelma, Lastensuojelun Keskusliitto, Kaikkien perheiden Suomi -projekti, Lapsiasiavaltuutettu, Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirasto sekä tuotantoyhtiö Pystymetsä Oy.
Jos et pääse paikalle, tilaisuutta voi seurata myös netissä osoitteessa www.emmaelias.fi
Lisää tietoa tapahtumasta: http://www.emmaelias.fi/ajankohtaista/kaikkien-lasten-ja-perheiden-suomi-20.11.2013-helsingin-bio-rexissae
*Suuri osa perheistä on jotakin muuta kuin perinteisiä ydinperheitä. Kuitenkin koko perhelainsäädäntö ja palvelujärjestelmä perustuvat ajatukselle juuri tietynlaisesta perheestä. Tästä syystä kaikkien lasten ja perheiden tasa-arvoisuus ja lapsen edun huomioiminen eivät toteudu yhteiskunnassamme parhaalla mahdollisella tavalla.

Tapahtumapaikka / Venue
Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on: