Prince Of Assyria (Swe), Super Janne, to 12.12.
Liput ovelta 12 €, mikäli jäljellä.
Ovet avautuvat klo 20:30
Super Janne klo 21:00
Prince Of Assyria klo 22:00
Ruotsalaisen indiepopin prinssi tuo valon pimeyteen astumalla Bar Loosen lavalle 12. joulukuuta. Keikkaa on odotettu pitkään, sillä siitä on kolme vuotta, kun mies myi viimeisimmällä Helsingin keikallaan Tavastian loppuun. Ennen Prince Of Assyriaa lavalla nähdään Super Janne, joka on laulanut itsensä yleisön sydämiin hiphop- ja soul-vaikutteisilla kappaleillaan. Molemmat soittavat keikan soolona singer-songwriter-hengessä.
Prince Of Assyria katkaisi hiljaisuuden julkaisemalla lokakuun lopussa uuden singlen Annika. Kaunis kappale on ensimmäinen lohkaisu irakilaissyntyisen Ninos Dankhan odotetulta toiselta albumilta. Työn alla oleva pitkäsoitto Changing Places ilmestyy levykauppojen hyllyihin alkuvuonna 2014. Soliti, jonka nokkamies Nick Triani on myös miksannut albumin. Levy julkaistaan myös mm. muissa pohjoismaissa, Englannissa ja Saksassa.
Popahtavasta folkistaan tunnetun Prince Of Assyrian vuonna 2009 julkaistu debyyttialbumi Missing Note sai niin kotimaassaan, Suomessa kuin muualla Euroopassa ylistäviä arvioita. Harvinaisen ehjän esikoisen tummia tunnelmia verrattiin mm. The Nationaliin ja Leonard Coheniin. Levyltä julkaistu single What Ever You Want oli yksi vuoden kiitellyimmistä kappaleista. Suomessa Prince Of Assyria on esiintynyt klubikeikan lisäksi mm. Maria Veitolan talkshow'ssa.
Tapahtumapaikka / Venue
Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:
Katso myös nämä 🔥
Katso myös nämä 🔥
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan
tapahtuman
tai antaa
juttuvinkin
Helsingin seudulta.
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
katso ilmaspäivät
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
katso ilmaspäivät
Lue lisää
Lue lisää















