Kaksi Astetta: Rajaton - Jaakko Kuusisto - Pekka Kuusisto

Hinta: 0.00 €
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

RAJATON, JAAKKO KUUSISTO, PEKKA KUUSISTO: KAKSI ASTETTA

Kun muusikkoveljekset, viulistit Jaakko ja Pekka Kuusisto, vuonna 2011 esiintyivät vierailevina artisteina lauluyhtye Rajattoman konsertissa Canberran musiikkifestivaalilla Australiassa, syntyi ajatus kokonaisen yhteisen konserttiohjelmiston tekemisestä. Tämä idea on nyt edennyt toteuttamisvaiheeseensa: Kaksi astetta saa kantaesityksensä Oulun Musiikkijuhlilla 7.3.2014, minkä jälkeen produktio viedään mittavalle konserttisalikiertueelle ympäri Suomen.

Luvassa on tekijöidensä näköinen konsertti: musiikin ovat säveltäneet esiintyjät itse, ja sovitukset ovat muotoutuneet intensiivisten harjoitussessioiden tuloksena. Kokoonpanon yhteenlaskettu musiikillinen osaaminen on hämmästyttävän laaja-alainen, joten instrumentaatio laajenee kuudesta lauluäänestä ja kahdesta viulusta ennalta-arvaamattomiin suuntiin. Rajattoman tunnistettavan ja omaleimaisen yhtyelaulusoundin sekä Kuusiston veljesten uskomattoman musikaalisen ja mielikuvitusrikkaan pelimannimeiningin yhdistelmä on jotain, mikä jokaisen suomalaisen musiikinystävän on koettava. Laulujen sanoitukset ovat maamme eturivin tekstintekijöiden Paula Vesalan, Jarkko Martikaisen, Paavo Westerbergin ja Juha Itkosen käsialaa, ja esityksen ohjaa Minna Vainikainen.

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —


Kaikkia mukanaolijoita koskettavaksi teemaksi, ja sitä kautta esityksen punaiseksi langaksi, nousi huoli ihmisen toiminnasta johtuvasta ilmastonmuutoksesta. Nimi Kaksi astetta viittaa optimistisimpiin arvioihin maapallon keskilämpötilan noususta vuoteen 2100 mennessä. Nimivalinnallaan artistit haluavat korostaa nimenomaan optimismin merkitystä – tarkoitus on herättää kuulijoissa ajatuksia omasta suhteestaan ilmastonmuutokseen ja mahdollisuuksistaan vaikuttaa sen hillitsemiseen.

HYVÄ TIETÄÄ LOGOMOSTA!

Logomo-salin tekniikka on kaikilta osin uusinta uutta, ja sali voidaan muokata jokaiseen tapahtumaan eri näköiseksi. Käytössä olevan katsomoversion näet, kun klikkaat lippujen ostovaiheessa Valitse paikkasi itse.

Logomo sijaitsee Turun keskusta-alueella, lähellä Turun päärautatieasemaa ja linja-autoasemaa. Matka junalla tai bussilla Helsingistä ja Tampereelta Turkuun kestää alle kaksi tuntia. Logomoon on helppo tulla kevyen liikenteen väyliä pitkin kävellen tai julkisen liikenteen kuljettamana. Kävelysilta tuo päärautatieasemalta suoraan Logomon kupeeseen. Kauppatorilta Logomoon kävelee viidessätoista minuutissa.

Logomon paikoitus on maksullinen. Logomon parkkialueille on neljä lippuautomaattia, joissa pysäköinnin voi maksaa sekä luottokortilla että käteisellä. Pysäköinnin voi maksaa myös matkapuhelimella EasyPark-palvelun kautta. Maksu on 1 euro/tunti.

www.logomo.fi

Lipunmyynti alkaa 2.12.
Tapahtumanumerot R-kioskilla:
106181 Turku
106180 Helsinki


Tapahtumapaikka / Venue

Mannerheimintie 13
00100 Helsinki


Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi


Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:




(Translate page)




Mannerheimintie 13
00100 Helsinki








Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.