Supersuckers (Usa), la 8.3.
Liput ovelta 22 €
www.supersuckers.com
www.facebook.com/pages/The-Supersuckers
Itsensä vaatimattomasti maailman parhaaksi rock'n'roll-bändiksi nimennyt Supersuckers soittaa keväällä kolmen keikan mittaisen minikiertueen Suomessa. Seattlesta saapuva yhdysvaltalaisnelikko nousee Turun Klubin lavalle perjantaina 7. maaliskuuta, ja kahtena seuraavana iltana on vuorossa esiintymiset Helsingissä Virgin Oil Co.:ssa sekä Tampereen Klubilla.
Vuonna 1988 perustettu Supersuckers on uransa alusta lähtien soittanut riehakasta autotallirockia, hilpeää kantripunkia sekä boogie-vaikutteista rock'n'rollia. Eddie Spaghettin johtama nelikko muistetaan parhaiten neljästä 90-luvun Sub Pop -albumistaan sekä kymmenistä vinyylisingleistään ja live-levyistään.
Viime vuosina vaihtelevan aktiivisesti toiminut Supersuckers valmistautuu parhaillaan runsaan viiden vuoden tauon jälkeen ilmestyvän uuden studioalbumin julkaisuun. Tammikuussa ilmestyvä bändin yhdeksäs pitkäsoitto "Get The Hell" äänitettiin Willie Nelsonin studiossa, ja levyn miksauksesta vastasi puolestaan Dwarves-yhtyeen Blag Dahlia.
Aikaisemmin Supersuckers on vieraillut Suomessa ainoastaan talvella 2009, jolloin yhtye soitti täpötäydellä Tavastialla kaveribändinsä Nashville Pussyn seurassa. Tuleva kiertue järjestetään yhteistyössä Sue-lehden kanssa.
Tapahtumapaikka / Venue
Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:
Katso myös nämä 🔥
Katso myös nämä 🔥
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan
tapahtuman
tai antaa
juttuvinkin
Helsingin seudulta.
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
katso ilmaspäivät
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
katso ilmaspäivät
Lue lisää
Lue lisää















