Alamäkiluistelun MM-sarjan osakilpailu

Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

alamakiluistelu

Suomi isännöi kauden 2014 ensimmäistä Red Bull Crashed Ice - tapahtumaa Serena Ski - laskettelukeskuksen pysyvällä alamäkiluisteluradalla 1.2.2014.

350 metriä pitkä rata sijaitsee Espoossa, noin puolen tunnin ajomatkan päässä pääkaupunki Helsingistä. Viime talvena rata oli auki tammikuusta maaliskuun loppupuolelle saakka, ja vuonna 2014 rata on jälleen toiminnassa kolmen kuukauden ajan.

Vuonna 2013 noin 2 000 katsojaa seurasi Serenassa järjestettyjä alamäkiluistelun Pohjoismaiden kansallisia mestaruuskisoja, joihin osallistui 120 kilpailijaa. Noin puolet radasta, jolla on osiot sekä aloittelijoille että edistyneemmille luistelijoille, on päällystetty tekojäällä.

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

Maasta, josta on tullut maailman alamäkiluisteluparhaimmistoon lukeutuvia luistelijoita – kuten Miikka Jouhkimainen, Paavo Klintrup ja legendaarinen Arttu Pihlainen – saattaa vuonna 2014 paljastua kokonaan uusia lahjakkuuksia, kun Red Bull Crashed Ice tuo kansainväliset urheilijat ja kansallisten karsintojen voittajat Serenan radalle, jossa he taistelevat neljän ryhmissä, jopa 60 kilometrin tuntinopeudella.

Lisätietoa:
http://www.redbullcrashedice.com/fi_FI/event/helsinki

Tapahtumapaikka / Venue

Tornimäentie 10
02970 Espoo
Kotisivu:
http://www.serena.fi/
Puhelin:
(09) 8870 550

Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi

Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:

(Translate page)

Tornimäentie 10
02970 Espoo
Kotisivu:
http://www.serena.fi/
Puhelin:
(09) 8870 550

Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)