Pim & Theo @ Korjaamo Teatteri

Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:
Euroopan-kiertue Korjaamolla 31.1.–2.2.:
PIM & THEO

“It’s a bloody mess in the streets and a moral mess in our heads…”

Hollanti kohahti, kun oikeistopoliitikko Pim Fortuyn sekä vasemmistolainen elokuvaohjaaja Theo van Gogh joutuivat ääriryhmien väkivallan uhreiksi ja murhattiin kadulle 2000-luvun alussa. Poliittisilta näkemyksiltään eri ääripäihin sijoittuvien julkisuudenhahmojen toisiinsa kietoutuvia kohtaloita käsittelevä Pim & Theo kysyy, missä kulkevat sananvapauden ja suvaitsevaisuuden rajat.

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —


Multimediaa ja teatteria dynaamisesti yhdistävä näytelmä on huomionarvoinen puheenvuoro monikulttuurisuuskeskustelussa. Pim & Theo pohtii koukuttavasti yhteiskunnan kipupisteitä, kulttuurista identiteettiä ja elämää yleensä. Esityksen jälkeen yleisö pääsee tutustumaan näytelmän lavasteista muodostuvaan näyttelyyn.

Pim & Theo sai maailman kantaesityksensä Tanskassa 25. lokakuuta ja nähdään yhteensä kahdeksassa Euroopan maassa 2013–2014. Näytelmä on brittiläisen New International Encounter -teatterin, norjalaisen Stiftelsen Nie -teatterin, tanskalaisen Odsherred Teaterin, sekä Korjaamo Teatterin kansainvälinen yhteistuotanto, joka on toteutettu EU:n kulttuuriohjelman tuella.

Esitykset Kulttuuritehdas Korjaamolla:

pe 31.1. klo 19
la 1.2. klo 19
su 2.2. klo 17

Näytelmä esitetään englanniksi suomenkielisin tekstein. Esityksen kesto on n. 80 min. Ikärajasuositus 15 v.

http://www.pimandtheo.com/

***

“It’s a bloody mess in the streets and a moral mess in our heads…”

Two men where shot in cold blood on the streets of Holland. Victims of extremism, Theo Van Gogh and Pim Fortuyn weren't afraid to make their opposing political views known. Pim Fortuyn was a far-right Dutch political leader. Theo Van Gogh was a left-wing anarchist film-maker.

Both were murdered by extremists. Pim and Theo will explore the opposing but oddly linked lives of these key Dutch political figures and ask what their careers and deaths can tell us about our times. The play is inspired by Ian Buruma’s book The Limits of Tolerance.

Pim & Theo is a theatre performance, an exhibition, an education programme and an online resource. The show is a collaboration with Odsherred Teater (Denmark) and Korjaamo Culture Factory (Finland). Funded by Arts Council England, Arts Council Norway and with the support of the Culture Programme of the European Union.

Performances at Korjaamo Culture Factory:

Friday Jan 31st 7 pm
Saturday Feb 1st 7 pm
Sunday Feb 2nd 5 pm

Performed in English with Finnish surtitles, duration approx. 80 min. Age recommendation 15 yrs +.

http://www.pimandtheo.com/

Tapahtuman Facebook-sivu


Tapahtumapaikka / Venue

Töölönkatu 51 B
00250 HELSINKI


Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi


Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:




(Translate page)




Töölönkatu 51 B
00250 HELSINKI








Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.