Oh Land (Dk), ke 19.3.

Hinta: alk. 19,50 €
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

www.ohlandmusic.com

Tanskan lupaavimpiin tulokkaisiin lukeutuva Oh Land saapuu maaliskuussa ensimmäiselle Suomen visiitilleen.  Dancepopista ja R&B'sta vahvasti ammentavan Oh Landin elektroninen soundi on valloittanut yleisönsä jo kolmen albumin verran. Keikan lipunmyynti alkaa perjantaina 21. helmikuuta Tiketissä.

Oh Land -artistinimen takaa löytyy Nanna Øland Fabricius, joka innostui musiikin tekemisestä, kun selkävamma pakotti lupaavan ballerinan lopettamaan tanssimisen. Vuoden opiskelu University Of Electronic Composition'ssa on tuonut hänen musiikkiinsa vaikutteita mm. Lily Allenin ja Robynin kaltaisten artistien äänimaailmasta.

Oh Landin debyyttialbumi "Fauna" julkaistiin vuonna 2008 ja toinen albumi "Oh Land" seurasi perässä vuonna 2011. Lupaavien arvostelujen jälkeen Oh Landin Nanna sulkeutui studioon tuottaja Dave Sitekin kanssa, ja he ryhtyivät työstämään ideaa äänen minimalismista. Kolmas albumi "Wish Bone" tuokin kuulijalleen äärimmilleen minimoidun äänimaailman. Nannan tunteikas ääni pääsee kappaleissa paremmin esille, ja levyä onkin kuvattu sanoin "se on kuin myrsky - mutta myrskyn keskellä on hiljaisia suvantoja".

Oh Land on kerännyt keikkakokemusta lämmitellen mm. Orchestral Maneouvres In The Darkia ja Katy Perrya heidän kiertueillaan.

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

Tapahtumapaikka / Venue

Urho Kekkosen katu 4-6
00100 HELSINKI

Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi

Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:

(Translate page)

Urho Kekkosen katu 4-6
00100 HELSINKI

Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)