Anna-Kaarina & Band Sekä Oliver Kaiho -Yhtye Club Libertéssä

Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:
Kevät tulee ja on aika herätä. Puihin tulee kohta silmut. Ja sade on lakannut muuttumasta rännäksi. Keskiviikkona 26.3.2014 Club Libertén lavalla esiintyvät laulaja-lauluntekijä Anna-Kaarina ja Oliver Kaiho -yhtye.

Anna-Kaarina on tehnyt omaa musiikkia jo vuosia ja nousee nyt nykyisen yhtyeensä kanssa ensimmäistä kertaa lavalle esittämään uusia ja vanhoja lauluja, vuosien varrella kirjoitettua alternative pop -materiaaliaan. Luvassa muun muassa paljon herkkiä lauluja suurin dynaamisin kontrastein ja vivahtein, paljon tarinaa naisen elämästä ja toki useimmiten rakkaudesta tai sen tapaisesta.

Oliver Kaiho -yhtye esittää omaa musiikkiaan, jossa on vaikutteita popmusiikista, folkmusiikista, eri etnisten ryhmien musiikista sekä 70-luvun progressiivisesta rockista. Oliver Kaiho työstää parhaillaan levyä uusimmasta materiaalistaan, jota kuullaan tällä keikalla joidenkin vanhempien laulujen lisäksi. Yhtye on sävyttänyt tuotantoaan ajoittain suoraviivaisemmilla rytmeillä, joten muutama kappale ehkä viimeistään herättää yleisön talviuniltaan.

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

Molemmat illan kokoonpanot ovat pääkaupunkiseudulta.

Showtimet:
20.00 Oliver Kaiho
21.00 Anna-Kaarina & band

Tulkaa ja nauttikaa!
Sydämellisesti tervetuloa!

Liput 6 €
Eteispalvelumaksu 2 €
Vain käteisellä
K18

www.facebook.com/annakaarinasongs
www.soundcloud.com/annakaarina
www.facebook.com/oliver.kaiho
www.soundcloud.com/oliverkaiho

Tapahtuman Facebook-sivu

Tapahtumapaikka / Venue

Kolmas Linja 34
00530 HELSINKI
Kotisivu:
http://www.clubliberte.fi/
Puhelin:
09 - 272 6001

Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi

Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:

(Translate page)

Kolmas Linja 34
00530 HELSINKI
Kotisivu:
http://www.clubliberte.fi/
Puhelin:
09 - 272 6001

Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)