Vanja-Eno
Anton Tšehov
VANJA-ENO
Djadja Vanja
Kohtauksia elämästä.
Ivan Petrovitšin parhaat vuodet ovat ohi. Keski-ikäinen mies tajuaa tehneensä turhaa työtä toisten hyväksi — ja nyt kaikki on liian myöhäistä. Kartanon asukkaiden ja kesävieraiden keskinäiset jännitteet, vanhat kaunat ja ääneen lausumattomat halut nousevat pintaan. Oman elämänsä sivuhenkilöiksi ajautuneet ihmiset puhuvat ja rakastavat toistensa ohi, haikailevat menneitä tai odottavat ihmeitä tulevalta. Maailma rappeutuu vääjäämättömästi ympärillä: metsät on hakattu, ympäristö pilattu, eikä mitään hyvää ole silti saavutettu. Seisova helle ennustaa nousevaa myrskyä.
Anton Tšehovin ajaton näytelmä kysyy, millaista on arvokas, elämisen arvoinen elämä ja mikä on sen hinta. Tšehovin intohimoiset ja ristiriitaiset henkilöt muodostavat ajattoman kuvan hauraista ihmisistä, jotka ovat eksyneet kauas syrjäseuduille kykenemättä ratkaisemaan ongelmia, jotka riivaavat heidät hulluuden partaalle.
Vanja-eno on Paavo Westerbergin debyyttiohjaus Suurella näyttämöllä. Kansallisteatterin kotikirjailijana toimiva Westerberg on aiemmin kirjoittanut ja ohjannut Kansallisteatteriin muun muassa paljon kiitosta keränneet näytelmät Kotiin ennen pimeää (2006), Valhe (2010) ja He eivät asu enää täällä (2012). Westerberg on ohjannut aiemmin myös mm. Arthur Millerin, Henrik Ibsenin ja Molièren teoksia. Vanja-eno tuo Suurelle näyttämölle kiinnostavan ja ennennäkemättömän ensemblen Kansallisteatterin omia ja vierailevia näyttelijöitä.
ENSI-ILTA SUURELLA NÄYTTÄMÖLLÄ 17.9.2014
Vanja-enon Suomen kantaesitys oli Kansallisteatterissa 28.10.1914.
ROOLEISSA Eero Aho, Krista Kosonen, Heikki Nousiainen, Terhi Panula, Emmi Parviainen, Seppo Pääkkönen, Kristo Salminen ja Seela Sella
SUOMENNOS, SOVITUS JA OHJAUS Paavo Westerberg
LAVASTUS Markus Tsokkinen
PUVUT Pirjo Valinen
MUSIIKKI JA ÄÄNISUUNNITTELU Sanna Salmenkallio
VALOSUUNNITTELU Pietu Pietiäinen
NAAMIOINTI Heikki Nylund
Tapahtumanumero R-kioskilla: 106903
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |






































