Helene
Esityksen kesto 1h 6 min. Ei väliaikaa. Esitys sopii lukioikäisistä ylöspäin kaikenikäisille katsojille.
Monologi kuvataiteilija Helene Schjerfbeckin elämästä
Rakel Liehun kirjan Helene pohjalta dramatisoitu monologi sai kantaesityksen syksyllä 2012 Rovaniemellä. Kuvataiteilija Helene Schjerfbeckin elämänvaiheista kertovan monologin on dramatisoinut dramaturgi, suomentaja Aino Piirola.
Esitys luonnostelee Schjerfbeckiä niin kuin taiteilija itse maalasi mallejaan, hakien esille ihmisen sielua. Perheettömäksi jäänyt, sairaalloinen taiteilija eli intohimoista elämää taiteensa kautta eläen aina 83- vuotiaaksi saakka.
Vaikka kohtaloon tyytyminen ja köyhyys kuuluivat Schjerfbeckin mielestä taiteilijan elämään, tunsi hän kuitenkin sielussaan ristiriitaa mihin hän ei koskaan tottunut. Rakkaudessa tulleet pettymykset ja lapsettomuus varjostivat häntä elämänsä loppuun saakka. Kirjeessään maalarisiskolle Westermarcille Helene toteaa ettei ihminen rauhoitu vanhetessaan vaan muuttuu yhä kiihkeämmäksi. Helene on ollut yleisö- ja arvostelumenestys, joka voitti Pieksämäellä järjestettävän valtakunnallisen teatterimaratonin parhaan esityksen palkinnon sekä yleisöäänestyksen.
Työryhmä
Dramatisointi: Aino Piirola ( Rakel Liehun kirjan Helene pohjalta)
Ohjaus: Tuula Väisänen
Helenen roolissa: Helka Periaho
Koreografia: Marjo Ylikorva / Tuula Väisänen
Puvustus: Miia Kettunen
Valosuunnittelu: Kim Kreus
Tuotanto: Tuula Väisänen
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.







































































