Negative Approach (Usa), Total Recall, Dj Pete Tnt, pe 19.9.
Liput ovelta 25 €, mikäli jäljellä.
www.facebook.com/Negative-Approach
HC-PUNKIN PIONEERIYHTYE NEGATIVE APPROACH TAVASTIALLE
Hc-punkin edelläkävijä Negative Approach saapuu ensimmäiselle klubikeikalleen Suomeen. Jo 80-luvulla maineeseen noussut ja vuosikymmenien hiljaiselon jälkeen paluun tehnyt yhdysvaltalaisbändi sekä illan avaava jyväskyläläinen hardcore-yhtye Total Recall esiintyvät Tavastialla perjantai-iltana 19. syyskuuta.
Vanhan liiton hardcorepunkin keskeisiin nimiin lukeutuva Negative Approach perustettiin Detroitissa vuonna 1981 The Stoogesin ja Dischargen kaltaisten yhtyeiden innoittamana. Jo seuraavana vuonna Touch & Go Recordsille (mm. Shellac, The Jesus Lizard) kiinnitetyltä nelikolta ilmestyi nimetön esikois-ep ja vuotta myöhemmin bändin ainoaksi jäänyt albumi "Tied Down". Vokalisti John Brannonin johtama Negative Approach hajosikin pian debyyttialbumin ilmestymisen jälkeen, ja seuraavina vuosina Brannon vaikutti esimerkiksi bluespunk-yhtyeessä Laughing Hyenas.
Negative Approachin paluuta saatiin odottaa aina syksyyn 2006, jolloin yhtye esiintyi Touch & Go:n 25-vuotisjuhlissa. Sittemmin yhtye on jatkanut uraansa vaihtelevalla aktiivisuudella keikkaillen esimerkiksi ATP- ja No No Fun -festivaaleilla. Suomessa Negative Approach on vieraillut ainoastaan kesän 2013 Kuudes Aisti -festivaaleilla. Yhtyeen uusin julkaisu on vuonna 2010 ilmestynyt "Friends of No One" -ep, joka sisältää arkistolöytöjä bändin alkuaikojen aktiivivuosilta.
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.






































































