Busdriver (Usa), pe 19.9.
Showtime 22:00
Liput ovelta 12 €, jos jäljellä
Ennakkolipulla jonon ohi!
Tampereella vuonna 2012 sekä tämän vuoden Valtteri-juhannusfestivaalilla keikkaillut losangelesilainen hip hop -artisti Busdriver esiintyy perjantaina 19. syyskuuta ensimmäistä kertaa Helsingissä. Rap-musiikin dadaisti nähdään LeBonkissa. Edellisenä iltana Busdriver avaa suunsa Tampereen Dog's Homessa.
Regan Farquhar eli Busdriver syntyi vuonna 1978. Mikkiin sylkemisen hän aloitti jo 9-vuotiaana ja ehti ennen omaa ensimmäistä täyspitkäänsä vierailla yli 20 singlellä. Nyt, vuosia ja levyjä myöhemmin, Busdriverin kahdeksas virallinen albumi Perfect Hair ilmestyy 8. syyskuuta. Busdriveria on kuvailtu hip hopin kiireisimmäksi ja oudoimmaksi tyypiksi. Hänen räpäytystään on luonnehdittu kolmelle määreellä: indie, underground ja alternative. Livenä soolona esiintyvä artisti rakentaa aina hämmästyttävän shown, jossa yksi mies saa monta asiaa rullaamaan hypnoottisesti.
Valtteri Festivalissa juhannuksena kesäsuomalainen nautti ja ihmetteli. Samanlaista teknisen osaamisen ja sielukkaan musiikin yhteen sulautuvaa juhlaa on luvassa myös syyskuun keikoilla, joilla voi toden totta aistia hip hopin jatkuvan kehittymisen.
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.






































































