Sonny And The Sunsets (Usa), su 21.9.
Liput ovelta 10 €
Vokalisti-biisintekijä Sonny Smithin johtama Sonny & The Sunsets saapuu ensimmäistä kertaa urallaan Suomeen. Surf-kitarointia, 50- ja 60-lukujen pop-musiikkia, slacker-henkistä indierockia ja doo-wopia yhdistelevä kokoonpano sekä Teksti-TV 666:sta ja French Filmsistä tuttujen muusikoiden uusi yhtye Holy Seeds nousevat Kuudennen Linjan lavalle sunnuntai-iltana 21. syyskuuta.
Sonny & The Sunsets on erityisesti Jonathan Richmanin ja Real Estaten kaltaisiin nimiin verrattu sanfranciscolaisbändi. Yhtyeen nokkamies Sonny Smithin rinnalla on vuosien saatossa soittanut lukuisia muitakin tuttuja artisteja, kuten Thee Oh Seesissa ja The Fresh & Onlysissa vaikuttaneita muusikoita.
Lukuisten omakustanteiden jälkeen Sonny & The Sunsets noteerattiin laajemmin vuoden 2007 "Fruitvale"-albumistaan. Aikaisemmin myös Fat Possumille levyttäneen kokoonpanon viimeisin pitkäsoitto on Polyvinylin (mm. Japandroids, of Montreal) kautta ilmestynyt "Antenna to the Afterworld" (2013).
Romaani- ja näytelmäkirjailijanakin kunnostautunut Sonny Smith on myös toteuttanut runsaasti huomiota keränneen 100 Records -taideprojektin. Smith kutsui sata taiteilijaa kuvittamaan sadan fiktiivisen bändin levynkannet. Lopulta Sonny Smith sävelsi teosten inspiroimana 200 hyvinkin erilaista biisiä aina reggaen ja autotallirockin kautta R&B:hen ja folkiin. Taidegallerioissa esillä olleet 100 Records -tuotokset on sittemmin julkaistu myös kokoelmalevyinä.
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.






































































