Helsinki Open Dance Festival
Kilpatanssin Super-viikonloppu Helsingissä
Pohjois-Euroopan Mestaruus- ja World Open ranking-kilpailulokakuussa 2014 Töölön Kisahallissa. Helsingin Töölön Kisahallissa nähdään kotimaisen sekä kansainvälisen huipputason tanssiparien kilpailusuorituksia kuudetta kertaa järjestettävissä Helsinki Open Dance Festival kilpatanssikilpailussa 17.-19.10.2014.
Perjantaina pidetään WDSF Pohjois-Euroopan Mestaruuskilpailu johon voivat osallistua kaikki halukkaat parit; Ruotsista, Tanskasta, Norjasta, Islannista, Saksasta, Puolasta, Liuttuasta, Latviasta, Virosta ja Suomesta.Ikäluokkina; Aikuiset, Seniori 1, Nuoriso, Juniori 1 ja 2 -luokat, lajeina vakiot ja latinalaiset.
Lauantaina ja sunnuntaina on WDSF, World Open, Nuorison-, Seniori- 1, 2, 3 Open -luokat ja FDSA, Juniori- 1 ja 2 sekä Lapsi 2-1 Open kilpailut.
Kilpailu on kansainvälisen liiton WDSF World Ranking -kilpailu.
Vuonna 2013 oli osallistuvia pareja ympäri maailmaa -Ilmoittautuneita 16 maasta, 450 paria! Myös vuonna 2014 on odotettavissa todella korkeatasoinen tanssiviikonloppu, kertoo kilpailun järjestämisestä vastaava Heikki Ketonen Tanssikoulu Vieno ja Heikki Ketosesta.
Kilpailun kansainvälinen tuomaristopaneeli koostuu 16. arvostetusta ja tunnetusta tanssiammattilaisesta. Helsinki Open Dance Festival -tapahtumaan yleisöllä on mahdollisuus varata pöytä- tai istumapaikkoja kaikille päiville.
Molempina kisapäivinä järjestetään sekä semifinaaleita että finaaleita. Tarkempi ohjelma julkaistaan myöhemmin tapahtuman nettisivuilla.Tapahtuman järjestäjinä ovat: Tanssikoulu Vieno ja Heikki Ketonen sekä tanssiurheiluseura Dance World yhteistyössä WDSF:n ja Suomen Tanssiurheiluliitto ry:n kanssa.
Heikki ja Vieno Ketonen, Diplomitanssinopettajat,
Järjestäjät Dance World ry.
Christina Lappi, puheenjohtaja
www.helsinkiopen-dancefestival.fi
www.danceworld.fi
www.tanssinmaailmaketonen.fi
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.







































































