Aamu

Hinta: 31.50 €
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Michael Baran
AAMU
Preludi c-molli op. 10


Maailmankuulu pianisti Alma Knif tulee kaupunkiin soittaakseen viimeisen konserttinsa. On tullut aika jättää haikeat jäähyväiset suurelle yleisölle.

Muutamia päiviä ennen suurta iltaa konserttitalon taiteilijalämpiöön kerääntyy hänen epätavallinen perheensä, kolme itsenäistä ja itsepäistä naista. Hänen vanhempi tyttärensä, median myllerryksessä työpaikastaan kamppaileva Alina on luvannut lehdelleen kirjoittaa henkilökuvan kuuluisasta äidistään, mutta Alma osoittautuu hankalaksi haastateltavaksi. Nuoremmalta tyttäreltään, säveltäjä Auralta, Alma on tilannut pianokappaleen soitettavaksi jäähyväiskonsertissa. Kantaesityksen lähestyessä Auraa alkaa vaivata epäilys omasta arvostaan taiteilijana äitinsä rinnalla.
Äidin ja tyttärien keskustelut lähtevät vääjäämättä ajautumaan kohti yksityistä. Miksi Alma aikanaan hylkäsi vauvaikäisen Alinan isovanhempien hoiviin ja keskittyi luomaan loistokasta uraansa? Onko sävellystilaus äidin myöhästynyt kädenojennus vai sittenkin pelkkää pottuilua? Ja kenen lapsuus oli loppujen lopuksi yksinäisin ja kurjin, ja onko se asia josta kannattaa kilpailla?

Keskelle perheen välienselvittelyä joutuu sosiaalitiloissa työskentelevä putkiasentaja ja harrastajarunoilija Kimmo Heinonen. Liikoja yrittämättä hän tulee sekaantuneeksi jokaisen naisen elämään ennalta-arvaamattomalla tavalla.
Aamu on raadollisen tarkkanäköinen, mutta myös lämmin ja humoristinen näytelmä lapsen ja vanhemman kipeästä suhteesta. Se kertoo taiteen voimasta ja merkityksestä muuttuvassa maailmassa, pelon, vihan ja rakkauden sumeasta rajapinnasta sekä anteeksiannon mahdollisuudesta. Se kysyy, mikä on inhimillisesti ottaen siedettävä hinta kyvystä säveltää ja soittaa jumalaista musiikkia. Voiko taitelija koskaan lopettaa uransa oikealla hetkellä – ei liian aikaisin, ei liian myöhään?

Äidin ja tyttärien vahvoissa rooleissa nähdään upeat Seela Sella (Alma), Cécile Orblin (Aura) ja Terhi Panula (Alina), runoilevana putkimiehenä loistaa Heikki Pitkänen.
Aamu on Michael Baranin kymmenes, ja kuudes Kansallisteatterille kirjoittama näytelmä. Hän on työskennellyt Kansallisteatterissa dramaturgina, näytelmäkirjailijana ja ohjaajana vuodesta 1992. Baranin edellinen näytelmänsä Aie oli arvostelu- ja yleisömenestys Willensaunassa näytäntökaudella 2012–13.

KANTAESITYS WILLENSAUNASSA 11.3.2015
Kesto: ei toistaiseksi tiedossa.

ROOLEISSA Cécile Orblin, Terhi Panula, Seela Sella ja Heikki Pitkänen.
OHJAUS Michael Baran
VISUAALINEN SUUNNITTELU Kimmo Viskari
VALOSUUNNITTELU Kalle Ropponen
ÄÄNISUUNNITTELU Kristian Ekholm
DRAMATURGI Eva Buchwald

Tapahtumanumero R-kioskilla: 108313


Tapahtumapaikka / Venue

Bergbominkuja
00100 Helsinki


Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi


Jaa valitsemassasi palvelussa:




(Translate page)



Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.

Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.






Bergbominkuja
00100 Helsinki

Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen
Lue lisää




Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen
Lue lisää




Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa
Lue lisää




Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt
Lue lisää




Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti
Lue lisää




Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan
Lue lisää




Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi
Lue lisää




Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan
Lue lisää




Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen
Lue lisää




Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa
Lue lisää




Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa
Lue lisää




Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla
Lue lisää




Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit
Lue lisää




Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan
Lue lisää




Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin
Lue lisää




Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin
Lue lisää




Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota
Lue lisää




Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa
Lue lisää




Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen
Lue lisää




Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle
Lue lisää




Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias
Lue lisää




Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn
Lue lisää




70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa
Lue lisää




Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat
täältä




Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä
katso ilmaspäivät




Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin
Lue lisää




Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen
Tutustu




Cafe Korvari

Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella
Lue lisää




Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja
Lue lisää




Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan
Lue lisää




Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike
Lue lisää




Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun
Lue lisää










Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.