Disco Ensemble, to 23.4.
Liput ovelta 24 €, mikäli jäljellä.
Disco Ensemble suuntaa huhtikuussa läpimurtoalbumi First Aid Kitin 10-vuotisjuhlan kunniaksi Suomen suurimmat kaupungit kattavalle klubikiertueelle. Tulevalla juhlakiertueella Disco Ensemble soittaa muun muassa ”We Might Fall Apart”, ”Black Euro” ja ”Drop Dead Casanova” -hitit sisältävän First Aid Kit -albumin kokonaisuudessaan sekä valikoituja kappaleita yhtyeen muilta levyiltä. Bändin kotiseudulta Porista käynnistyvän ”First Aid Kit 10v.” -kiertueen kunniaksi levystä julkaistaan ensimmäistä kertaa myös vinyyliversio.
”Kuuntelin eilen First Aid Kitin, ja näin vuosien tauon jälkeen se kuulosti edelleen aika hyvältä. Siinä on sellaista sinisilmäisyyttä ja suoraviivaisuutta, jota ei ehkä enää pystyisi saavuttamaan. Levyä on helppo ja hauska soittaa livenä, sen verran paahtoa se on alusta loppuun. Pitänee kaivaa vanha kunnon ruskea lelusynakin jostain esille”, Disco Ensemblen Miikka Koivisto kertoo.
”First Aid Kit oli tietysti meidän breikkaus Suomessa, ja se aukaisi ovia myös ulkomaille. Olen kateellinen kymmenen vuoden takaiselle itselleni, joka ei vielä tiennyt millaisten seikkailujen ja sekoilujen alkusysäys First Aid Kit oli. Kymmenen vuoden jälkeen olemme edelleen samalla reissulla, ja vaikken ole nostalgian suurkuluttaja, niin mielen täyttää hämmentynyt kiitollisuus ja muut sellaiset sekalaiset hyvät tunteet.”
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |






































