Dog Eat Dog (Usa), pe 1.5.
Anniskelualue (K-18)
Ovella peritään 3 euron eteispalvelumaksu käteisellä
Hardcore-vaikutteista punkia ja räppiä yhdistelevän Dog Eat Dogin 25-vuotisjuhlakiertue saapuu vappupäivänä 1. toukokuuta Nosturiin.
New Yorkin hardcore-skenessä vuonna 1990 perustettu Dog Eat Dog oli yksi ensimmäisistä räppiä, punkia ja funkia sekoitelleista bändeistä. Kokoonpano nousi valtavirran suosioon skatepunkin menestysvuosina 90-luvun puolivälissä "All Boro Kings"- (1994) ja "Play Games" (1996) -levyiltä löytyneillä hiteillään "No Fronts", "Who's The King" ja "Isms". Dog Eat Dogin biisien tunnetuimpia elementtejä ovat aina olleet miesjoukon laulamat hoilotuskertosäkeet sekä saksofonin soitto muiden instrumenttien rinnalla.
Dog Eat Dogin alkuperäiskokoonpano palasi lavoille bändin 20-vuotispäivien yhteydessä vuonna 2010, ja sittemmin yhtye on keikkaillut varsinkin Keski-Euroopassa. Uransa saatossa Dog Eat Dog on tehnyt yhteistyötä muun muassa Run-DMC:n, Wu-Tang Clanin ja Cro Magsin jäsenten kanssa sekä kiertänyt lukemattomien bändien seurassa Cypress Hillistä Rage Against The Machineen. Nykyisin Dog Eat Dogin perintö kuuluu esimerkiksi Hollywood Undeadin kaltaisten yhtyeiden soundissa.
Aikaisemmin Dog Eat Dog on vieraillut Suomessa ainoastaan vuonna 1996, jolloin kokoonpano esiintyi Tavastialla ja Ilosaarirockissa. Nosturin-keikalle ei ole ikärajaa, mutta täysi-ikäisille on rajattu anniskelualue.
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |






































