Tundramatiks Jäähyväiskonsertti, Sydän Sydän, la 2.5.
Liput ovelta 15 € / Korjaamolainen 13,50 €
Alennukseen oikeuttava Korjaamolainen-kortti tarkistetaan tapahtuman ovella. Korjaamolaiseksi voit liittyä Korjaamon nettisivuilla osoitteessa www.korjaamo.fi.
Tundramatiks lopettaa jäähyväiskiertueen myötä
Helsingissä 2005 perustettu Tundramatiks alkoi bensakanisterista ja sairaalan jätelavalta dyykatuista romuista kasatusta rumpusetistä. Yhtyeen alkuperäinen ajatus oli ravistella kankeaksi kokemaansa kansanmusiikkia sekä päivittää ilmaisua rouheasti kohti punkia ja rock´n´rollia. Karnevalistisen yleisilmeen alle yhtye latasi teksteihin runollista ajankuvaa sekä yhteiskunnalista pohdintaa.
Kymmenvuotisella urallaan yhtye julkaisi kolme studioalbumia ja dokumentin sekä soitti lukuisia festivaali- ja klubikeikkoja Suomessa, Baltiassa ja Venäjällä. Keikkojen ja projektien musiikillista keskiötä tuki usein ennakkoluulottoman värikäs katras tanssijoita ja vierailevia muusikkoja: mm. Maija Vilkkumaa, Marjo Leinonen, Jukka Orma, Reijo Kela, GO-GO -tanssiryhmä Kuumat putket, Ailu Valle sekä Munamies.
Yhtyeen viimeinen kiertue huipentuu lauantaina 2.5. Korjaamon Vaunusalissa erikoiskeikalla harvoin keikkailevan Sydän sydämen kanssa.
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |






































