Color Dolor, Neøv, to 11.6.
Liput ovelta 12 €, mikäli jäljellä.
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta.
Color Dolor ja NEØV tarjoilevat maalailevaa poppia Tavastialla
Color Dolor on art pop-yhtye, jonka toinen pitkäsoitto Wonderchild julkaistiin 27.2.2015. Yhtye on löytänyt oman kokeellisen linjansa vahvasti alternative-henkisen popmusiikin sateenvarjon alta.
Lavaesiintymisissä välillä jopa shamanistiset rytmit yhdistyvät improvisaatiolla kuorrutettuihin laulumelodioihin ja solisti Stina Dolorin vangitseva läsnäolo pakottaa kuulijan kappaleiden tunnetiloihin.
"Wonderchild on ylistys elämälle. Kun käsittelee kuolemanpelkoa ja katoavaisuuttaan, on niillä mietteillä aina myös vastapuoli - suuri rakkaus elämään ja sen ihmeeseen.
Wonderchild on kehotus ymmärtää se ihme, tarttua siitä kaksin käsin ja arvostaa sitä. Se on kehotus tarttua rakkauteen pelon sijasta", kertoo Stina Dolor tulevasta albumista.
Kuopiolainen indie-yhtye NEØV julkaisi kauan odotetun toisen albuminsa niin ikään helmikuussa. Mm. Rumba nosti "Dominique"-nimisen levyn yhdeksi alkuvuoden kovimmista julkaisuista ja yhtye on ehtinyt esiintyä useaan otteeseen ympäri Eurooppaa.
”Edellisvuosi oli jännittävää aikaa. Albumin tekemisen ympärillä tunnelma oli vapautunut, ja lopputulos tuntuu raikkaalta. Keikkailu eri Euroopan maissa on ollut avartavaa, ja nyt on hienoa päästä pitkästä aikaa soittamaan myös kotimaassa”, kommentoi yhtyeen keulahahmo Anssi Neuvonen.
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |






































