Kamelot (Usa)
Nem Agency Presents:
KAMELOT (USA)
The Circus 3.10.2015
Kamelot syksyllä Suomeen
Yhdysvaltalainen progressiivista voimametallia soittava Kamelot saapuu kesän jälkeen Suomeen. Keväällä 2015 uuden albumin julkaiseva bändi nähdään Jyväskylässä 29. syyskuuta, jonka jälkeen iso ja raskas musiikki raikaa 1. lokakuuta Joensuussa ja sitä seuraavina iltoina Seinäjoella ja Helsingissä.
Edellisen kerran vuonna 2013 Suomessa nähty Kamelot on suhteellisen harvinainen ja odotettu vieras. Vuonna 2012 laulajaksi tullut ruotsalainen Tommy Karevik tuo yhtyeen eeppiseen tyyliin uutta ulospäin suuntautuneisuutta, joka kuuluu jo samana vuonna ilmestyneellä, Kamelotin viimeisimmällä pitkäsoitolla Silverthorn.
Kamelotin syksyiset Suomen-keikat ovat osa yhtyeen maailmankiertuetta. Bändin ja yleisön toivomuksesta massiivinen metalli raikaa nyt Suomessa laajemmin kuin Kamelotin historiassa ikinä: Jyväskylä, Joensuu ja Seinäjoki tulevat saamaan Kamelot-kasteen, joka tuntuu vielä pitkään luissa ja ytimissä.
Kamelot (USA)
+ support
http://www.thecircus.fi
http://www.kamelot.com
http://www.nem.fi
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |






































