Sini Sabotage, Aste, pe 12.6.
Liput ovelta 12 €, mikäli jäljellä.
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta.
Sini Sabotage teki itsensä tutuksi 'Levikset repee' –läpimurtosinglellään huhtikuussa 2013. Kappale nousi pian julkaistustaan listojen kärkisijoille ja myi kultaa. Joulukuussa 2013 julkaistua '22 neliöö' -debyyttialbumia seuraa perjantaina 29.5. digitaalisesti julkaistava 'Lue mun huulilta'-EP.
”Oon alkuvuoden tehnyt paljon uusia kappaleita ja halusin kesäksi julkaista EP:n, joka valottaisi vähän sitä mihin suuntaan Sabotage on menossa. Spotifyn ja ylipäätään digitaalisen musakulutuksen takia mua kiinnosti tehdä, joka palvelee tätä päivää ja antaa napakan potkun tulevaan. Oon todella innoissani siitä, että pääsen kesällä vetämään uusia biisejä päivitetyllä keikkakokoonpanolla”, kertoo Sini Sabotage.
Rap-artisti Aste tuli tunnetuksi 'Poikkeus Sääntöön' -hitillään, joka myi kultaa ja valittiin myös The Voice:n vuoden 2009 Viralliseksi kesähitiksi. Tällä hetkellä herra työstää uutta levyä studiossa artistin omalle Monkey Records -labelille ja esimakua tulevasta onkin saatu niin radioaalloilla kuin tanssilattioillakin tiuhaan soineen 'Spaceman' -singlen muodossa. Valtavasti keikkoja tehnyt artisti on tunnettu loistavasta live-esiintymisestä ja räjähtävästä energisyydestä.
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |






































