100 askelta, 7 kulmaa
100 askelta, 7 kulmaa.
Arjen keskellä oma lähiympäristö näyttää joskus tylsältä. Tässä näyttelyssä seitsemän kuvaajaa lähti tarkastelemaan kotikulmiaan sekä pohtimaan kodin ja lähiympäristön merkitystä. Kun omaa lähiympäristöään seuraa pitkään ja tarkasti, siitä paljastuu uusia asioita. Valokuvaamiseen keskittymisen kautta ihmisen oleminen ajassa ja paikassa muuttuu.
Kuvaajien kotikulmilta paljastui arjen pieniä mysteerejä, rosoisuutta ja yllättävää kauneutta. Arkisesta ympäristöstä löytyi myös omasta elämästä poikkeavia todellisuuksia, joissa harvat vierailevat. Tällaista toisten todellisuutta edustavat muun muassa nuorisokoti ja sen arki sekä turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus ja sen seinien sisään kätkeytyvät tarinat. Kotikulma voi olla myös henkinen tila, joka löytyy jostakin tutusta elementistä, vaikkapa veden ääreltä.
Työryhmä muodostui syksyllä 2011 Kameraseuran kurssilla, jonka aikana toteutettu näyttely oli esillä Kamera-galleriassa ja Docrates-sairaalassa vuonna 2012. Hedelmällisen yhteistyön innoittamana osa ryhmän jäsenistä jatkoi työskentelyä yhdessä. Tämä on ryhmän kolmas näyttely. Opettelemme valokuvallista ilmaisua seuraamalla toistemme työskentelyä ja kommentoimalla toistemme kuvia.
Näyttelyn kuvaajat: Ossi Hakanen, Henna Ikäheimo, Anna Kuokkanen, Helena Perhonen, Eija Pohjansaari, Anne Stolt ja Juha Vakkilainen.
Näyttely on avoinna 11.–16.8.2015 Akkuna Tovi pop up -galleriassa Helsingin Kampissa osoitteessa Lasipalatsi, Simonkatu 1, Helsinki seuraavasti:
- avajaiset maanantaina 10.8.2015 kello 18–20
- ti–su 11.–16.8.2015 klo 12–19
https://www.facebook.com/events/1015711681783507
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |






































