Espoon Kulttuurikeskus Syksy 2015: Kuukauden Leffa: Ida (K16)
Ida
Puola, Tanska, Ranska, Iso-Britannia 2013, 1 t 20 min, K16
Ohjaus: Pawe? Pawlikowski
Pääosissa: Agata Trzebuchowska, Agata Kulesza,
Dawid Ogrodnik, Jerzy Trela
Levitys: Cinema Mondo
On 1960-luvun alku. Parikymppisen Annan vanhemmat ovat kuolleet toisessa maailmansodassa ja tyttö on kasvanut koko nuoruutensa katolisessa luostarissa. Nyt hän haluaisi vihkiytyä nunnaksi. Abbedissa kuitenkin vaatii, että ennen lopullista hyvästijättöä maalliselle elämälle Anna kävisi tapaamassa tätiään Wandaa, joka on hänen ainoa elossa oleva sukulaisensa. Kohtaaminen tädin kanssa kääntää jo heti alussa Annan maailman päälaelleen. Nuori nainen joutuu muuttamaan käsitystään vanhemmistaan, tädistään ja samalla myös itsestään. Yksityinen ja yleinen nivoutuvat yhteen, ja perheen kohtalot alkavat näyttäytyä osana jotain yleisempää, koko Puolan traagista 1900-luvun historiaa.
Ida voitti keväällä mm. parhaan ei-englanninkielisen elokuvan Oscar-palkinnon ja sitä ennen lukuisia palkintoja eri festivaaleilla. Poikkeuksellisen tyylikäs Ida on yksi viime vuosien palkituimpia ja ylistetyimpiä eurooppalaiselokuvia. Samalla se on puolalaissyntyisen, mutta Britanniassa uransa tehneen Pawlikowskin ensimmäinen synnyinmaassaan ohjaama elokuva.
Järj. Espoon kulttuurikeskus ja Espoo Ciné International Film Festival
www.espoo.fi/kulttuurikeskus
http://m.espoonkulttuurikeskus.fi
Tapahtumanumero R-kioskeilla: 110237
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |






































