Espoon Kulttuurikeskus Syksy 2015: The Northern Governors
The Northern Governors
The Northern Governors on kotimaisen jazz- ja soulmusiikin huipuista koottu todellinen tähtikentällinen, jonka jäseniä yhdistää vankka kokemus sekä intohimo rytmimusiikkiin. Monet yhtyeen jäsenistä ovat myös kuulua Pokelan musiikkisukua. Yhtye saikin alkunsa sukujuhlissa vuonna 1987 Marjatta Pokelan järjestämällä Mörköleirillä. Tämä oli ensimmäinen kerta kun serkukset Kalevi Louhivuori, Osmo Ikonen, Petteri Sariola ja Jyri Sariola soittivat yhdessä.
Ylistetyn esikoisalbuminsa vuonna 2012 julkaissut The Northern Governors julkaisi toisen albuminsa huhtikuussa. Entistä funkimpaan ja tanssittavampaan suuntaan siirtyneen bändin uuden albumin ensimmäisenä singlenä julkaistiin tarttuva I Am With You.
Kalevi Louhivuori, trumpetti, laulu
Mikael Myrskog, koskettimet
Petteri Sariola, kitara, laulu
Osmo Ikonen, basso, laulu
Jyri Sariola, rummut
Linda Fredriksson, saksofonit, laulu
Jay Kortehisto, pasuuna, laulu
Kesto 75 min, ei väliaikaa.
Liput toimituskuluineen alk. 29,50 € Lippupiste
Café Louhi (esteetön sisäänkäynti Louhisaliin, kahvilapalvelut salissa).
Järj. Espoon kulttuurikeskus
www.espoo.fi/kulttuurikeskus
http://m.espoonkulttuurikeskus.fi
Tapahtumanumero R-kioskeilla: 110237
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |






































