Etnosoi!: Atsuya Okuda (Japani)
ATSUYA OKUDA (JAPANI)
Ritarihuone ma 2.11.2015 klo 19.00
Japanilaista Atsuya Okudaa pidetään maailman parhaana elossa olevana bambusta valmistetun hocchiku-huilun (jinashi shakuhachi) taitajana sekä instrumentin viimeisenä suurena mestarina. Okudan musiikki edustaa honkyokua, hocchikulla esitettyä japanilaisten komuso-munkkien perinteistä musiikkia. Ennen keskittymistään hocchiku-huiluun vuonna 1985 Okuda teki 20-vuotisen uran jazztrumpetistina. Jazzin lisäksi myös länsimainen taidemusiikki on vaikuttanut Okudan ainutlaatuiseen musiikilliseen maailmaan, vaikka hänen repertuaarinsa koostuu perinteisestä honkyokusta. Okuda on myös improvisaation mestari etsien jatkuvasti uusia ilmaisukeinoja instrumentillaan. Okuda kieltäytyi pitkään levyttämästä soittoaan uskoen, että jinashi shakuhachia voi ymmärtää vain kuulemalla sitä live-tilanteessa. Keväällä 2002 ilmestyi kuitenkin Okudan toistaiseksi ainoa levytys, `The Sound of Zen`, joka äänitettiin yhdellä otolla. Okuda on nähty Etnosoissa ensimmäisen kerran 2008, jolloin hän lumosi yleisön meditatiivisella ja ajan pysäyttävällä konsertillaan.
Konsertissa on väliaika
Lippujen hinnat: 20/17€
Pyörätuolitiedot: Pyörätuoleille on Ritarihuoneella tilaa, mutta salin lattia ei kestä kovin raskasta tuolia. Tarkempia pyörätuolia koskevia tietoja saa suoraan Ritarihuoneelta, puh. +358 9-6812050
Tuotanto Etnosoi! -festivaali / Maailman musiikin keskus
http://www.etnosoi.fi
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |






































