Weekend Festival, Kyläsaari / Helsinki
Supertähtiä vilisevä Weekend Festival Helsingin Kyläsaaressa taas elokuussa! Weekendissä jammaillaan pääasiassa elektronisen musiikin tahtiin, mutta ohjelmasta löytyy myös muuta musiikkitarjontaa.
Trance-tähti Armin van Buuren nähdään Weekend Festivalilla
Kaikkein menestyksekkäimpiin DJ-huippuihin lukeutuva Armin van Buuren saapuu Suomeen elokuussa. Tämä kansainvälisten DJ-listojen kärkipaikkoja vuosien ajan hallinnut tähti nähdään yhtenä Helsingin Kyläsaaressa 5.-6. elokuuta järjestettävän Weekend Festivalin päätähdistä.
Hollantilainen Armin van Buuren on todellinen musiikin monitaituri. Hän on huippu-DJ sekä tuottaja, pianisti ja lauluntekijä. Van Buuren on isännöinyt suosittua, yli 80 maahan lähetettävää radio-ohjelmaansa, A State of Trance, vuodesta 2001. Hänet on myös nimetty jo viidesti ykköseksi DJ Mag -lehden maailmanlaajuisella DJ-listalla. Vuonna 2014 van Buuren sai Grammy-ehdokkuuden singlestään "This Is What It Feels Like".
Myös kaikkien aikojen isoin elektronisen musiikin tähti, Tiësto, saapuu Suomeen elokuussa. Hollantilainen Tiësto, oikealta nimeltään Tijs Michiel Verwest, saapuu Weekend Festivalille nyt ensimmäistä kertaa. Aiemmin nimellä DJ Tiësto tunnettu artisti nousi maailmanlaajuiseen suosioon 2000-luvun alussa erityisesti Deleriumin Silence-kappaleen remixin myötä.
Kaiken kaikkiaan Weekend Festivalilla nähdään tänä kesänä todellisena harvinaisuutena DJ Mag -lehden Top100-DJ-listan koko kärkiviisikko: Hardwell, Dimitri Vegas & Like Mike, Armin Van Buuren, Martin Garrix ja Tiësto.
Kotimaista tähtikaartia festivaalilla edustavat mm. Antti Tuisku ja JVG. Festivaali järjestetään elokuussa samaan aikaan myös Virossa ja Ruotsissa.
- Tämänvuotinen artistibudjettimme on tiettävästi Suomen suurin, eli kaikkiaan runsaat kolme miljoonaa euroa, kertoo Weekend Festivalin markkinoinnista vastaava Jyri Heikkinen. - Haluamme tarjota festariyleisölle erityisen paljon artisteja, jotka eivät ole Suomessa aiemmin käyneet. Samalla Weekend Festival on varmastikin yksi mittavimman artistimäärän tarjoavista festivaaleista maassamme.
Jättisuosittu Weekend Festival on ollut jokaisena vuonna jo ennakkoon loppuunmyyty, ja kävijöitä on ollut parhaimmillaan 60 000. Viime vuonna Viron Pärnussa ensimmäistä kertaa järjestetty Baltic Weekend Festival myytiin sekin loppuun ja keräsi kaikkiaan 80 000 kävijää. Baltic Weekend Festival järjestetään myös tänä vuonna. Lisäksi järjestetään samaan aikaan 5.-6. elokuuta myös Stockholm Weekend Festival Tukholmassa. Weekend Festival tekeekin suoranaista festivaalihistoriaa, sillä kyseessä on ensimmäinen kerta, kun suomalainen musiikkitapahtuma leviää näin mittavasti ulkomaille.
Koko julkistettu kattaus:
ARMIN VAN BUUREN, AXWELL / INGROSSO,DIMITRI VEGAS & LIKE MIKE, HARDWELL, KNIFE PARTY, MARTIN GARRIX, STEVE AOKI,TIESTO, ALAN WALKER,ALEX MATTSON, ANGERFIST,ANTTI TUISKU, ATB, BRENNAN HEART, CARTOON, COONE, DA TWEEKAZ, DEORRO, DISCIPLES; DJ BL3ND, DJANE J7, DON DIABLO, DOSSE, DVBBS, EEVIL STÖÖ, EVIL ACTIVITIES, EXAMPLE (LIVE), FRONTLINER, INFECTED MUSHROOM (LIVE), JACK PERRY, JVG, LOST FREQUENCIES, MATISSE & SADKO, MR. BELT & WEZOL, NEXT GENERATION DJ, ORION, PAUL MORRELL, PEP & RASH, PROTEUS, RADICAL REDEMPTION, REBECCA & FIONA, REDFOO (LIVE), RONY REX, SAM FELDT, SIGALA, SIGMA (LIVE), TEFLON BROTHERS, TJR, TUNGEVAAG & RAABAN, UMMET OZCAN, WILL SPARKS
www.facebook.com/weekendfestival
www.instagram.com/weekendfestival
www.twitter.com/weekendfestival
www.youtube.com/wkndfestival
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |



























































