Tiede on Taidetta -keskustelu
Tiede on Taidetta -keskustelusarja tuo ajankohtaisen tutkimustiedon ja alansa parhaat asiantuntijat yhteen rennon kapakkakeskustelun merkeissä, nyt jo kymmenettä kertaa. Osana Art goes Kapakka -kaupunkifestivaalia järjestettävä keskustelusarja toteutetaan yhteistyössä Suomen Akatemian, Tekesin ja Duodecimin kanssa. Puhujat ovat alansa johtavia asiantuntijoita, ja myös yleisö voi osallistua paneelikeskusteluihin omilla kysymyksillään.
Tänä vuonna tiedeosiossamme keskustellaan suhteista: ihmisen suhteesta toiseen, fanikulttuurista, koiran ja ihmisen erityisestä siteestä sekä teknologiasta. Kymmenvuotiskeskustelussa pureudutaan oivallukseen: milloin ja missä nerous syntyy?
Ravintola Dubrovnikissa viitenä iltana pidettäviä keskusteluja ohjaa toimittaja JP Pulkkinen. Keskusteluja voi myös seurata netin välityksellä osoitteessa:http://www.aka.fi/tiedeontaidetta2015.
Tiede on Taidetta -sarjan ohjelma 2015:
La 15.8.
TIEDE ON TAIDETTA: RAKKAUS JA MUITA MOTIIVEJA
Ihmisen suhde toiseen ihmiseen. Keskustelemassa:
Johanna Vuoksenmaa, käsikirjoittaja ja ohjaaja
Tony Dunderfelt, psykologi ja kirjailija
Jouni Luukkala, psykologi ja hypnoterapeutti
Dubrovnik…17.00
Su 16.8.
TIEDE ON TAIDETTA: MITÄ FANI HALUAA?
Fanius nykymedian aikakautena. Keskustelemassa:
Toni-Matti Karjalainen, akatemiatutkija ja hevitohtori Kaarina Nikunen, professori
Kaisa Haatanen, kustannuspäällikkö, Paasilinna Oy
Dubrovnik…17.00
Ma 17.8.
TIEDE ON TAIDETTA: MINÄ JA KOIRAT
Ihmisen ja koiran suhde. Keskustelemassa:
Heimo Langinvainio, lääketieteen tohtori, hyvinvointi - ja stressitutkija
Tiina Raevaara kirjailija, filosofian tohtori
Hannes Lohi, professori ja geenitutkija
Dubrovnik…18.00
Ti 18.8.
TIEDE ON TAIDETTA: KONE RAKASTETTUNI
Ihminen ja teknologia. Keskustelemassa:
Kiti Müller, Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston dosentti
Kristiina Kumpulainen, professori, Playful Learning Center, Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitos
Johannes Koponen, Demos Helsingin ennakoinnista vastaava tutkija
Aku Visala, dosentti ja tutkija
Dubrovnik…18.00
To 20.8.
TIEDE ON TAIDETTA 10 VUOTTA: OIVALLUKSEN ANATOMIA
Missä ja milloin nerous syntyy? Keskustelemassa:
Riitta Hari, aivotutkija ja akateemikko
Paula Havaste, filosofian tohtori ja kirjailija
Susanna Pettersson, dosentti ja Ateneumin taidemuseon johtaja
Kari Enqvist, kosmologian professori ja kirjailija
Dubrovnik…18.00
Lisätietoa keskusteluista ja puhujista löytyy osoitteesta:http://artgoeskapakka.fi/ohjelma/tiede-on-taidetta.
Tule kuuntelemaan, kuinka asiantuntijat pureutuvat ajankohtaiseen tutkimustietoon ja haastamaan heidät kysymyksillä!
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |






































