Kansallinen Feldenkrais-päivä Kirjasto 10:ssä
Suomen Feldenkraisyhdistys ry. järjestää ensimmäistä kertaa Kansallisen Feldenkrais-päivän 15.9.2015.
Feldenkrais-asema Helsingissä osallistuu tapahtumaan antamalla ilmaisia menetelmän ryhmätunteja kantakaupungin alueella sekä lataamalla neljä lyhyttä tuntia internetiin Youtube-sivustolle, jotka ovat kuunneltavissa päivän alusta lähtien.
Kirjasto 10:ssä Feldenkrais-asema järjestää päivän aikana kolme eri tapahtumaa, klo 9, 12 ja 20. Jokaisella kerralla on noin 40 minuutin kokeilutunti, jossa teemana ”Silmieni yhteys minuun ja ulkomaailmaan”. Viimeisellä tunnilla klo 20 kerromme tarkemmin menetelmän kehittäjästä Moshe Feldenkraisista, jonka jälkeen pidämme vielä kokeilutunnin, samalla teemalla kuin aiemmin päivällä.
Päivän aikana tunteja myös Rikhardinkadun kirjastossa, Lapinlahden puistossa sekä Feldenkrais-asemalla, seuraa tapahtuman Facebook-sivua!
Tilaisuudet ovat maksuttomia ja kaikille avoimia - tervetuloa mukaan kokeilemaan!
Feldenkrais®-menetelmä – tietoisuutta itsestä liikkeen avulla - on kaikille ikään tai kuntoon katsomatta tarkoitettu kehollinen oppimismenetelmä. Menetelmä auttaa ihmistä laajentamaan tietoisuutta itsestään ja ympäröivästä maailmasta, kehittämään mielikuvitusta, lisäämään liikkuvuutta ja kohentamaan elämänlaatua. Menetelmässä on kaksi työskentelytapaa, yksilöohjaus (Functional Integration®) ja ryhmätunnit (Awareness Through Movement®).
Yksilöohjaus pohjautuu ohjaajan kosketukseen, ja ryhmätunti sanalliseen ohjaukseen, jota ohjattava kuuntelee.
http://bit.ly/Feldenkraispäivä
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |






































