Thundercat (Usa), ke 2.12.
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta.
YHDYSVALTALAINEN THUNDERCAT TAVASTIALLE JOULUKUUSSA
Yhdysvaltojen kiinnostavimpien artistinimien joukkoon kovaa vauhtia tietään tekevä Thundercat saapuu ensimmäiselle Suomen vierailulleen joulukuussa. Funkia, jazzia, soulia, popia, hip hopia ja elektronista musiikkia varsin omintakeisesti yhdistelevä Thundercat nähdään Helsingissä Tavastia-klubilla keskiviikkona 2. joulukuuta. Lipunmyynti keikalle käynnistyy keskiviikkona 2. syyskuuta Tiketissä.
Thundercat-taiteilijanimen takaa löytyy 31-vuotias yhdysvaltalaislahjakkuus Stephen Bruner.
Jazzmuusikoista koostuvan perheen parissa kasvanut Stephen on nuoresta iästään huolimatta kerännyt mainetta yhteistyökuvioillaan maailmanluokan tähtien kanssa. Bruner oli vasta lukioikäinen kun bassotaiteilija pääsi tien päälle punkveteraani Suicidal Tendenciesin kanssa,
eikä mennyt aikaakaan kun herra keräsi itselleen mainetta omalla funkia ja jazzia yhdistelevällä materiaalillaan Thundercat-nimellä.
Thundercat on sittemmin tehnyt yhteistyötä mm. Erykah Badun, Kendrick Lamarin, Kamasi Washingtonin, Wiz Khalifan, Earl Sweatshirtin ja Flying Lotusin kanssa. Flying Lotus on myös ollut tuottamassa Thundercatin ensimmäistä albumia "The Golden Age Of Apocalypse" ja hyväksi koettua yhteistyötä päätettiin jatkaa Thundercatin toisella albumilla, mestariteokseksi kehutulla "The Beyond/Where The Giants Roam".
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |






































