Amoral, Dead Shape Figure, la 14.11.
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3 €
21:00 ovet auki
21:45 Dead Shape Figure 22:45 Amoral
Koko alkuvuoden studiossa viettänyt Amoral saapuu On The Rocksiin pistokeikalle kokeilemaan, miten tulevan levyn materiaali toimii livenä. Samalla bändi kaivaa naftaliinista alkuperäisen laulajan Niko Kalliojärven paluun kunniaksi vanhempia biisejä, joita ei olla kuultu keikoilla vuosikausiin.
"Rocksin keikka on meidän ainoa loppuvuodelle, sillä varsinainen keikkailu aloitetaan vasta kun uusi albumi on pihalla, alkuvuodesta 2016" Amoralin kitaristi Ben Varon kertoo. "Mutta koska levy alkaa olemaan jo valmis, ja lavoille taas ikävä, päätimme ottaa yhden vedon katkaisemaan keikkataukoa. Samalla pääsemme testaamaan muutamaa tulevan levyn biisiä ensimmäistä kertaa livenä, ja ottamaan muutaman vanhan helmen takaisin settiin. Uuden, kuusihenkisen Amoralin esittäminä myös vanhemmat kappaleet saavat uutta ilmettä, uusia sävyjä sekä uusia sovitusratkaisuja, joten bändillä riittää treenattavaa syksyksi, ja On The Rocksiin 14.11 saapuvilla riittää ihmeteltävää!"
Illan avaa uuden levynsä julkaiseva helsinkiläinen Dead Shape Figure.
www.facebook.com/deadshapefigure
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |






































