Svart Night #13: Speedtrap, Musta Risti, pe 15.1.
Lippu sisältää eteispalvelumaksun.
20:30 Alakerta aukeaa
21:00 Musta Risti
22:00 Speedtrap
Vuoden 2016 ensimmäinen - ja järjestyksessään kolmestoista - Svart Night vietellään kaihoisissa, mutta toiveikkaissa tunnelmissa. Illan pääesiintyjäksi on kiinnitetty yksi maamme kovimmista speed/thrash yhtyeistä, kaksi levyä Svart Recordsille julkaissut Speedtrap. Monien ja moninaisten Euroopan rundien päätteeksi yksi aikakausi tuli tiensä päähän, kun yhtyeen laulaja Jori päätti lyödä niittirannekkeet naulaan ja jättää yhtyeen. Pitkäaikaisen kumppanuuden kunniaksi yhtye järjestää Jorin jäähyväiskeikan Bar Loosessa Svart Nightin yhteydessä. Mikäpä sen parempaa! Luvassa tiukkaa tykitystä ja hallitsematonta lavaenegiaa. Keikan jälkeen yhtye sulkeutuu treenikämpälleen tekemään uusia biisejä - ja koulimaan lukuisista ehdokkaista uutta nokkamiestä tuleville levyille sekä kiertueilleen.
Illan avaa tammikuun puolessa välissä minialbuminsa Svart Recordsilla julkaiseva Musta Risti. Yhtye on jo ehtinyt vakuuttaa yleisönsä lukuisilla klubikeikoilla - sekä huikeilla esiintymisillään marraskuun Svart Festivalilla. Nyt on Bar Loosen korkkauksen vuoro ja tulossa lauteentäydeltä takuuvarmaa ja upeasti kulkevaa heavyrockia ja jytäboogieta.
Paikalla Svart Recordsin pienlevykauppa sekä molempien yhtyeiden myyntitiski.
https://www.facebook.com/speedtrapmetal/
https://speedtrap.bandcamp.com/
https://mustaristi.bandcamp.com/
https://www.facebook.com/mustaristi
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |






































