Kaktuksen Kukka
KAKTUKSEN KUKKA
Kaktuksen kukka kuplii ranskalaista romantiikkaa ja helmeilevää komediaa.
Näytelmä on lämminhenkinen ja yllättävä rakkaustarina, jonka keskiössä on uuden lehden elämässään kääntävä Stéphane (Satu Silvo). 1960-luvun Pariisi piirtää puitteet, joissa tämä ihana tarina puhkeaa kukkaan. Keski-ikäinen hammaslääkäri Julien (Santeri Kinnunen) ei halua vakiintua, mutta myöskään suhteesta nuoreen Antoniaan (Vappu Nalbantoglu) ei millään huvittaisi luopua. Julien on järkeillyt saavansa yhtälön toimimaan valehtelemalla ihan pikkuisen, että hänellä on vaimo ja kolme lasta. Kas niin! Vaan ei. Antonia ei romanssin tielle kasatuista esteistä lannistu, ja lopulta rakkauden ja naisellisten keinojen pehmittämä hammaslääkäri taipuu ja lupaa erota vaimostaan. Antonia ei kuitenkaan vähään tyydy. Hän vaatii lisäksi tavata Julienin vaimon.
Julienin vastaanotolla työskentelevä Stéphane on säntillistä elämää viettävä lojaali kollega, jonka Julien taivuttelee mukaan huijaukseen. Yllättävät käänteet sysäävät Stéphanen pisteeseen, jonka jälkeen tunnollinen hammashoitaja on enää muisto vain.
Kaktuksen kukan ohjaa Arn-Henrik Blomqvist, jonka edellinen Arena-näyttämön ohjaus Otetaas toiset oli suuri yleisömenestys.Rooleissa Santeri Kinnunen, Satu Silvo, Vappu Nalbantoglu, Frans Isotalo, Eero Saarinen, Jouko Klemettilä, Ilona Chevakova, Eija Vilpas.
Suomennos Esko Elstelä, ohjaus Arn-Henrik Blomqvist, lavastus Jyrki Seppä, puvut Helena Anttonen_palo, valosuunnittelu Kari Leppälä, äänisuunnittelu Mauri Siirala.
Ensi-ilta 4.2. 2016 Arena-näyttämöllä
Tapahtumanumero R-kioskilla on 110995.
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |

































