Sibelius-Akatemian Sinfoniaorkesterin 100-Vuotisjuhlakonsertti
Siban kevät 2016
Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesterin 100-vuotisjuhlakonsertti, joht. Sakari Oramo
La 14.5. klo 19.00 klassinen
Musiikkitalon konserttisali
Toukokuussa 2016 tulee tasan 100 vuotta siitä kun Erkki Melartin johti Sibelius-Akatemian orkesterin ensimmäisen konsertin Rake-salissa. Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesterin 100-vuotisjuhlakonsertin ohjelmisto suunniteltiin opiskelijoiden toiveiden pohjalta yhteistyössä kapellimestari Sakari Oramon kanssa.
Kansainvälistä uraa tekevä Oramo toimii tällä hetkellä mm. BBC:n sinfoniaorkesterin ja Tukholman kuninkaallisen filharmonisen orkesterin ylikapellimestarina. Konsertin alkusoitoksi valikoitui uuden suomalaisen musiikin rakastetuimpiin sävellyksiin lukeutuva Cantus Arcticus, jossa Einojuhani Rautavaara luo mystistä äänimaailmaa yhdistämällä orkesterin tekstuureja ääninauhalta kuuluvaan pohjoisten lintujen lauluun. Prokofjevin Sinfonia concertante on hurmaava virtuositeetin ilotulitus.
Solistina esiintyy 18-vuotias sellisti Jonathan Roozeman, joka on nuoresta iästään huolimatta palkittu jo useasti, muun muassa viime kesän kansainvälisessä Tšaikovski-kilpailussa. Konsertin päätteeksi kuullaan Magnus Lindbergin raakaa alkuvoimaa pursuava teos Kraft. Massiivisen orkesterin dynaamisena katalysaattorina toimii kuuden solistin ryhmä. Vaativaa teosta kuullaan suhteellisen harvoin mm. siitä johtuen, että lyömäsoitinvalikoima täytyy säveltäjän ohjeiden mukaan täydentää kaatopaikalta löydetyillä esineillä. Soittimina käytetään esimerkiksi huonekalujen ja autojen osia. Ennen illan konserttia yleisölle tarjotaan juhlahengessä makupaloja vuoden 1916 ensikonsertin ohjelmistosta klo 17.00 Musiikkitalon konserttisalissa.
Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesteri
Sakari Oramo, kapellimestari
Jonathan Roozeman, sello
Einojuhani Rautavaara: Cantus Arcticus, concerto for birds and orchestra
Sergei Prokofjev: Sinfonia concertante
Magnus Lindberg: Kraft
Esityksen kesto 1 h 50 min
sisältää väliajan
Pyörätuoliasiakkaan saattaja pääsee esitykseen samalla lipulla ilmaiseksi.
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |



























































