Skepsis ry:n yleisötapahtuma: Hanna Kokko: Tieto ei koskaan ole varmaa – miten siis toimia?
Kaikille avoimella yleisöluennolla käsitellään tieteen luonnetta ja sitä minkälaisten mutkien kautta tiede on muovautunut nykyisenkaltaiseksi prosessiksi. Mukana on myös syventäviä pohdintoja tieteen nykytilasta. Onko tieteellinen prosessi kuitenkin "rikki" kuten esim. Stanfordin yliopiston arvovaltaisen prof. John Ioannidisin esittämien tutkimusten ja tilastojen pohjalta voisi helposti päätellä?
Tieteellinen tieto on jo lähtökohtaisesti avoin jatkuvalle muutokselle, miten siis toimia muutoksen keskellä?
Lisätietoa luennoitsijasta: https://fi.wikipedia.org/wiki/Hanna_Kokko
"Kokko siirtyi Cambridgen yliopistoon postdoc-tutkijaksi 1998 ja tutkijaksi Glasgow'n yliopistoon vuonna 2000. Vuonna 2001 hän aloitti tutkimustyön muun muassa sinikurkkumalurien parissa Australiassa. Vuonna 2002 hänet valittiin Jyväskylän yliopiston yliassistentiksi ja 2004 Helsingin yliopiston eläinekologian professoriksi. Vuosina 2010–2014 Kokko työskenteli Canberrassa sijaitsevan Australian kansallisen yliopiston evoluutiobiologian professorina.
Vuonna 2008 Kokko ja Katja Bargum julkaisivat kansantajuisen teoksen Kutistuva turska ja muita evoluution ihmeitä. Kirjalle myönnettiin Tiedonjulkistamisen valtionpalkinto vuonna 2009.
Kokko on julkaissut toista sataa tieteellistä artikkelia kansainvälisissä sarjoissa sekä englanninkielisen oppikirjan, Modelling for Field Biologists and Other Interesting People, matemaattisesta mallintamisesta biologiassa.
Kokko toimi Suomen Biologian Seura Vanamo ry.:n puheenjohtajana 2008–09."
Tieteen jatkuvasti kehittyvää luonnetta sekä tapoja suhtautua siihen avataan yksityiskohtaisemmin helmikuun ensimmäisenä keskiviikkona (3.2.2015) Tieteiden talon pääsalissa (Kirkkokatu 6, Helsinki) klo 18:00.
Mukana tuttuun tapaan n. 10-30 minuutin QA-sessio, joko luennon ohessa tai sen jälkeen. Kysymykset ja rakentavat kommentit otetaan vastaan avosylin, sana on vapaa ja sisäänpääsy ilmainen, tervetuloa!
http://www.skepsis.fi/
http://www.facebook.com/groups/skepsisry/
https://www.youtube.com/user/SkepsisFinland/videos?
http://www.skepsis.fi/toiminta/tapahtumat.aspx
https://www.facebook.com/events/1712412625711703/
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |






































