Onnellisuuden päivä
Kansainvälistä onnellisuuden päivää vietetään 20.3.
Miksi onnellisuutta tulee juhlia erityisenä juhlapäivänä? Tuleeko meidän murjottaa loput päivät vuodesta? YK juhlii onnellisuutta kyseisenä päivänä siitä syystä, että maaliskuun 20. päivänä vietetään vuosittaista kevätpäivänseisaus, jolloin yö ja päivä ovat yhtä pitkiä. Tämän nähdään kuvastavan vakautta ja rauhaa.
Kansainvälisen onnellisuuden päivän kunniaksi kirjoittamassa viestissään 2014 YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon kuvasi onnen käsitettä kolmen globaalin pääpilarin kautta. Nämä ovat sosiaalinen ja taloudellinen hyvinvointi sekä hyvinvoiva ympäristö. "Onni", sanoo pääsihteeri, "ei ole kevytmielisyyttä, eikä ylellisyyttä. Se on syvää kaipausta, jonka jakavat kaikki ihmiset ympäri maailman."
Himalajalla sijaitseva pieni Bhutanin valtio tuo edistyksellisen näkemyksen elämään käyttämällä brutto-onnellisuusindeksiä (GNH) onnellisuuden mittaamisessa. Perinteiset talouden mittarit, kuten BKT mittaavat yleensä vain talouden kasvua sivuuttaen inhimillisen elementin täysin. Onnellisuusindeksi asettaa ihmisen kehityksen keskiöön esittämällä kysymyksen: "kuinka onnelliseksi tämä meidät tekee?" Näin voidaan varmistaa, että kehitys todella parantaa ihmisten hyvinvointia, eikä vain kohdistu vain voittojen maksimointiin.
Tätä Bhutanin esimerkkiä voisimme vaatia kansanedustajiltamme myös Suomessa ja olla siten Euroopan edelläkävijöitä onnellisuuden ja sitä kautta hyvinvoinnin ja kenties positiivisen taloudellisen kasvun saralla.
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |



























































