Uusi kaupunginmuseo - avajaisviikko
Helsingin kaupunginmuseo avaa valmistuvan remontin jälkeen uuden museokokonaisuuden Sederholmin talossa ja sitä ympäröivissä vanhoissa rakennuksissa perjantaina 13.5.2016.
Kaupunginmuseon yleisötiloja on neljässä kerroksessa kolmen tunnelmallisen sisäpihan ympärillä. Helsingin vanhimpiin kortteleihin syntyy uusi vetonaula, kun aiemmin virasto- ja toimistokäytössä olleisiin rakennuksiin on yleisöllä vapaa pääsy.
Perjantaina aukeaa myös ensi kertaa Suomessa nähtävä kansainvälinen menestys Museum of Broken Relationships. Uuden museon keskiössä ovat kaupunkilaisten omakohtaiset kokemukset ja tavallinen arki, jota museon esineet ja valokuvat heijastavat. Kiss-kiss-karkkipaperi, natiseva heteka ja valokuva kotilähiön pihalta ovat museossa kallisarvoisia aarteita.
Kaupungin vanhin rakennus Sederholmin talo saadaan jälleen kaupungin nuorimpien käyttöön, kun Lasten kaupunki avautuu päivitettynä osana uutta museokokonaisuutta. Lasten kaupungissa Helsingin menneisyys tulee tutuksi leikkien ja yhdessä puuhaillen. Parhaat palat, kuten 1970-luvun mummola, Sederholmin puoti ja kansakoululuokka säilyvät, mutta monia uudistuksiakin on luvassa.
Uuteen museoon on rakenteilla myös Aikakone, johon kuka tahansa voi astua sisään ja kokea menneisyyden Helsingin. Uusinta teknologiaa hyödyntävä tila kiehtoo silmiä ja korvia ja ympäröi kävijän eläväksi muuttuneella historialla.
Uusi museo ei kuitenkaan koostu ainoastaan näyttelyistä. Museoon voi tulla kahville, tekemään töitä tai syömään eväitä sisäpihalla ja silti kokea museoelämyksen. Historialliseen ympäristöön voi mennöä vaikka nauttimaan eväitä aurinkoiselle sisäpihalle tai vain tunnelmoida viihtyisässä pihapiirissä.
Helsingin kaupunginmuseon pääpaikka sijaitsee vuonna 2016 Aleksanterinkadun ja Katariinankadun kulmassa, osoitteessa Aleksanterinkatu 16.
Lue myös:
Yle: Helsinki maailmankartalle! Jenkkikanava suitsuttaa uutta kaupunginmuseota
Yle: Videoesittely uusitusta kaupunginmuseosta
Avoinna:
Ma–pe 11–19
La–su 11–17
www.uusikaupunginmuseo.fi
www.facebook.com/uusikaupunginmuseo
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |



























































