Tarinoita leipäjonosta
Kirkko tuo leipäjonon kävijöiden ääntä kuuluviin taiteen keinoin.
Leipäjonosta kerättyjen tarinoiden pohjalta on tuotettu lukudraama, joka esitetään maanantaina 7.3. klo 18 Vanhassakirkossa, Lönnrotinkatu 6. Esityksessä tarinoita lukevat presidentti Tarja Halonen, piispa Irja Askola ja apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri sekä joukko näyttelijöitä. Musiikista vastaa Marzi Nyman.
"Eläkkeeni on niin pieni, että ilman tätä ruoka-apua en pärjäisi. Vuokran jälkeen minulle jää noin 300 euroa kuussa muuhun elämiseen. Mä vain yritän pärjätä ja löytää pieniä iloja. Kerään jonossa voimia, sillä ihmiset ovat täällä ystävällisiä ja tukevat toisiaan." Nainen, 62.
Kolmena aamuna viikossa jopa 800 henkilöä seisoo Myllypuron leipäjonossa. Keitä he ovat? Jonosta löytyy esimerkiksi pitkäaikaistyöttömiä, pienellä eläkkeellä sinnitteleviä vanhuksia, yksinhuoltajia, työkyvyttömyyseläkeläisiä. Joukko kirkon työntekijöitä ja vapaaehtoisia on kerännyt heidän tarinoitaan antaakseen äänen ruoka-apua hakeville.
"Esityksen tavoitteena on lisätä tietoisuutta avun tarpeesta ja tarvitsijoista. Leipäjonot eivät ole vain alueellinen ilmiö, vaan koko Helsinkiä koskeva haaste", sanoo projektin käynnistänyt oppilaitospastori Sanna Uusitalo. Teatteri-ilmaisun ohjaajana hän myös ohjaa esityksen.
Esitys on maksuton ja se toteutetaan vapaaehtoisten taiteilijoiden voimin. Kirkossa pidettävä tilaisuus on osa laajempaa kokonaisuutta, jonka tavoitteena on herättää keskustelua köyhyydestä ja eriarvoistumisesta. Tarinat julkaistaan kokonaisuudessaan Helsingin seurakuntien diakoniatyön blogissa osoitteessa http://www.diakoniaa.net/
Tarinoiden ympärillä julkaistaan keväämmällä eri taiteen alojen opiskelijoiden töitä. Projektissa mukana olleet diakoniatyön opiskelijat hyödyntävät kerättyä aineistoa opinnäytetöissään.
Myllypurossa jaetaan kauppojen lahjoittamia elintarvikkeita maanantai-, keskiviikko- ja perjantaiaamuisin. Joka kerta kävijöitä on 600–800. Elintarvikejakelua pyörittää Myllypuron elintarvikeapu ry, jonka taustalla ovat Herttoniemen seurakunta ja Helsingin kaupunki
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |



























































