Amnestyn venäläisen nykykirjallisuuden lukupiiri
Kirja kertoo FSB:n syntymisestä, vahvistumisesta, vallasta ja myös virheistä. Salaisella poliisilla on pitkät perinteet Venäjällä, jo Iivana Julma perusti alamaisiaan valvomaan Opritšnikki-järjestön 1500-luvun puolivälissä. Tämän jälkeen tunnetuimpia venäläisiä esimerkkejä ovat 1800-luvun Ohrana ja Neuvostoliiton KGB. Näiden jälkeen KGB:n raunioille 1990-luvulla perustettiin FSB. Uusi yläluokka kertoo uuden turvallisuuspoliisin vanhoista perinteistä, uudesta renessanssista ja paluusta vallan huipulle. Se kertoo karua kieltä myös sananvapauden ja journalismin tilasta Venäjällä kirjailijoiden omien kokemusten kautta. Aiheen arkaluontoisuuden huomioon ottaen kirjoittajien ote on rohkea ja rauhallinen eikä liian rohkeita tai suoria johtopäätöksiä tehdä. Silti sanoma on selvä, turvallisuuspoliisin valta on kasvanut ehkä jopa suuremmaksi kuin edeltäjänsä KGB:n. Kirja on ilmestynyt neljä vuotta sitten, juuri 2012 presidentinvaalien alla. Tämän jälkeen tilanne ei ole juuri muuttunut, presidenttinä on edelleen KGB:n entinen mies. Vladimir Putin ei ole luonut turvallisuuspalvelua, mutta Uuden yläluokan mukaan hänen aikanaan se on saavuttanut aivan uudet mittasuhteet.
http://bit.ly/Amnestyn_lukupiiri_Uusi_yläluokka
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |



























































