Conner Youngblood (Usa), Leo + Miro An B, Bar Loose To 12.5.

Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:
INDIE-MUUSIKKO CONNER YOUNGBLOOD ENSIMMÄISTÄ KERTAA SUOMEEN

To 12.5.2016 Helsinki, Bar Loose +LEO, Miro An B

Yhdysvaltalainen indie-muusikko ja multi-instrumentalisti Conner Youngblood saapuu keväällä ensimmäistä kertaa urallaan Suomeen. Torstaina 12. toukokuuta Helsingissä Bar Loosessa toteutuvan konsertin ohjelmiston täydentää debyyttialbumiaan valmisteleva Leo.

Dallasissa kasvanut, Yalen yliopistossa opiskellut ja lopulta muusikoksi Nashvilleen päätynyt Conner Youngblood on monipuolisista musiikkigenreistä innoitusta hakeva monilahjakkuus. Artisti soittaa levyllään yli 30 instrumenttia, jonka lisäksi hän vastaa myös levyjensä tuotannosta.

Conner Younbloodin esikoisalbumi ”Sketches” (2012) sekä blogihehkusta ja korkeita sijoituksia HypeMachinessa kerännyt ep-julkaisu ”Confidence” (2014) saivat jatkoa viime syksynä ilmestyneen ”The Generation of Lift” -levyn myötä. Lyhyessä ajassa miljoonia Spotify-streameja keränneeltä julkaisulta löytyy myös Suomi-teemainen kappale ”The Birds of Finland”. Tulevalla Euroopan-kiertueellaan artisti jakaa esiintymislavoja esimerkiksi Provinssiin saapuvan norjalaismuusikko Auroran kanssa.

Illan avaa Face of God -yhtyeestä soolouralle siirtynyt helsinkiläismuusikko LEO, jonka esikoisjulkaisu ilmestyy kevään aikana. Hiljattain levytyssopimuksen Sony Musicin kanssa tehneen artistin tuotannossa suomalainen melankolia yhdistyy pop/rock/elektro-vaikutteisiin. Toisena lämppärinä nähdään uusi tuttavuus Miro An B.

LIPUT:
- ennakkoon Tiketistä alk. 8,50 EUR
- ovelta 9 EUR

www.tiketti.fi/Conner-Youngblood-USA-Leo-Bar-Loose-Helsinki-lippuja/38451

www.facebook.com/conneryoungbloodmusic
www.facebook.com/leovirallinen
/www.facebook.com/miroanb
www.barloose.com
www.fullsteam.fi

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
FULLSTEAM
- Feniks Willamo (045-2390170, feniks@fullsteam.fi)

Tapahtuman Facebook-sivu


Tapahtumapaikka / Venue

Annankatu 21
00100 Helsinki


Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Jaa valitsemassasi palvelussa:




(Translate page)



Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.

Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.






Annankatu 21
00100 Helsinki

Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa
Lue lisää




Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa
Lue lisää




Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla
Lue lisää




Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit
Lue lisää




Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin
Lue lisää




Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin
Lue lisää




Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota
Lue lisää




Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa
Lue lisää




Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen
Lue lisää




Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle
Lue lisää




Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias
Lue lisää




Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn
Lue lisää




70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa
Lue lisää




Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat
täältä




Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä
katso ilmaspäivät




Suosittu Litmanen-näyttely sai jatkoa
Lue lisää




Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin
Lue lisää




Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen
Tutustu




Cafe Korvari

Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella
Lue lisää




Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja
Lue lisää




Kissakahvila Helkatti

Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa
Lue lisää




Heurekan kympin torstai-illoissa hullaannutaan tieteestä
Lue lisää




Tatuointiala elää ajassa

Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten
Lue lisää




Winest

Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari
Lue lisää




Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään
Katso tarjontaa




Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan
Lue lisää




Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike
Lue lisää




Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun
Lue lisää










Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.