No-One´s Land & Kustaa Kantelinen
Suomalais-karjalais-balkanilaista musiikkia kaikilla mausteilla.
NOL on ystävyyteen pohjautuva suomalais-serbialais-saksalainen yhtye. Monikulttuurisen yhtyeen musiikki ammentaa vaikutteensa matkalta Bukarestista Beirutiin ja Karjalan kautta Helsinkiin. Mutta vain jatkaakseen matkaansa edelleen ympäri maailman. “Ei-kenekään-maalla” ei katsota ihonväriä tai kysytä viisumia, kieltä tai kansalaisuutta. Siellä jokainen saa laulaa, soittaa ja tanssia tavallaan.
Karoliina Kantelinen: laulu, kantele, mandoliini, pitkähuilut
Jan Schulte-Tigges: kitara, buzuki, banjo
Iivo Bari?: basso, laulu
Vladimir Keke?: lyömäsoittimet
Olli Rautiainen: haitari
Kustaa Kantelinen
Kustaa Kantelinen on helsinkiläinen pitkänlinjan muusikko, joka on toiminut musiikin parissa 30 vuoden ajan, niin esiintyjänä, soittajana, säveltäjänä, sovittajana, tuottajana, äänittäjänä kuin opettajana. Sampo soikoon! –klubilla Kustaa nähdään akustisella trubaduurikeikalla.
Sampo Soikoon! -klubi järjestetään kerran kuussa. Illan aikana kuullaan trubaduuriesiintymisiä teatterin kahvila-baarin puolella sekä illan orkesteria salissa.
Lisätietoja esiintyjistä http://nukketeatterisampo.fi/ohjelmisto/
Liput 12€
Tervetuloa!
Kevään viimeisellä klubilla pe 27.5. Freija.
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |



























































