Esa Pietilä: Times & Spaces -julkaisukonsertti
Albumin julkaisukonsertti järjestetään Saksalaisessa kirkossa lauantaina 14. toukokuuta klo 18.00. Tuplajulkaisun levyt,akustinen Times ja elektroninen
Spaces, on äänitetty Pyhtään kirkon upeassa akustiikassa. Kirkko akustisena tilana mahdollistaa oman ainutlaatuisen äänimaailmansa silotellun studiosoundin asemesta. Soolosaksofoni pääsee oikeuksiinsa myös Saksalaisessa kirkossa, jonka akustiikka on Pietilän mielestä Suomen parhaimpia.
Esa Pietilä (s. 1964) tunnetaan avantgardelle ja freejazzille perustuvasta omaperäisestä virtuoottisesta ilmaisustaan. Jazz- ja nykymusiikin kentällä kansainvälisesti tunnustettu Pietilä on merkittävimpiä suomalaisia saksofonisteja. Pietilän luotsaaman Liberty Ship -yhtyeen albumi Approaching valittiin vuoden albumiksi The New York City Jazz Recordin toimesta vuonna 2013. Vastikään Pietilä on esiintynyt orkesterisolistina esimerkiksi Avanti!-
kamariorkesterin, Pori Sinfoniettan, Lappeenrannan kaupunginorkesterin sekä SE Ensemblen kanssa kantaesittäen oman konserttonsa "Graffiti Play", Kalevi Ahon tenorisaksofonikonserton sekä Eero Hämeenniemen konserton "Grounds". Pietilä tunnetaan monipuolisena säveltäjänä, ja hänen teoksiaan ovat kantaesittäneet muun muassa Avanti! sekä Zagros Ensemble.
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Suosittu Litmanen-näyttely sai jatkoa |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa hullaannutaan tieteestä |
|
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
|
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |























































