Deep Purple, Uriah Heep + Supports

Hinta: 69.50 EUR / 89.50 EUR
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Deep Purple ja Uriah Heep Suomeen kesäkuussa
– Rockin’ Hellsinki saa jatkoa kesällä, Oulussa näyttämönä Raatin stadionin Rock The North -festivaali!

Rockmusiikin jättiläiset Deep Purple ja Uriah Heep saapuvat harvinaiselle yhteiskiertueelle maahamme kesäkuussa. Nämä legendaariset yhtyeet nähdään Rockin’ Hellsinki 2016 –festivaalilla Kaisaniemen puistossa Helsingissä 10. kesäkuuta sekä Rock the North 2016 –tapahtumassa Raatin stadionilla Oulussa päivää myöhemmin 11.6.2016.

Deep Purplen ja Uriah Heepin yhteiskonsertit Suomessa ovat todellisia harvinaisuuksia, sillä edellisestä vastaavasta on ehtinyt kulua jo 12 vuotta. Tuolloin Helsingin Jäähalli myytiin hetkessä loppuun. Parhaillaan Deep Purple on laajalla Keski-Euroopan kiertueellaan, ja ensi kesänä yhtye saadaan viimein jälleen Suomeen.

Deep Purple perustettiin vuonna 1968. Yhtye esitti aluksi progressiivista rockmusiikkia, mutta muutti soundiaan pian raskaampaan suuntaan. Deep Purplen levyjä on myyty vuosien aikana kaikkiaan yli sata miljoonaa kappaletta. Laulaja Ian Gillan, basisti Roger Glover ja rumpali Ian Paice aloittivat Deep Purplessa jo 1960-luvulla. Sittemmin mukaan ovat liittyneet myös kitaristi Steve Morse ja kosketinsoittaja Don Airey. Yhtyeen viimeisin albumi, Now What?!, on vuodelta 2013.

Myös Uriah Heep jatkaa vahvaa menoaan vuosi vuoden jälkeen väsymättömänä. Yhtyeen uusin albumi, Outsider, julkaistiin runsas vuosi sitten. – Olemme ylpeitä historiastamme, mutta samaan aikaan on tärkeää tuottaa myös uutta materiaalia, toteaa Uriah Heepin perustaja, kitaristi Mick Box. – Kaikki musiikkimme on aina kuitenkin totuttua Heep-tyyliä. Meillä on yhä vuosien jälkeen sama intohimo ja energia kaikkeen mitä teemme, Box jatkaa.

Uriah Heep perustettiin vuonna 1969, ja sen tunnetuimpia kappaleita ovat Gypsy, Easy Livin', July Morning, Look At Yourself, Stealin ja Lady in Black. Yhtyeen levyjä on myyty yli 40 miljoonaa kappaletta. Marraskuun puolivälissä Uriah Heep julkaisee uudelleen Totally Driven –albuminsa, jolla on uudelleen äänitetyt versiot yhtyeen 27 suosituimmasta kappaleesta vuosien 1986–2007 kokoonpanon esittämänä.

Molemmille festivaaleille julkaistaan kevään aikana lisää artisteja. Festivaalit ovat ikärajattomia, mutta festarialueilla on erillisiä anniskelualueita.

UUTTA! Esityksessä on käytössä uusi Collector Ticket. Säilytä muisto ikuisesti ja valitse hieno pvc- muoville painettu, virallisella tapahtumakuvalla ja kaulanauhalla varustettu lippu!

DEEP PURPLE,
SEPECIAL GUEST URIAH HEEP, Peer Gunt
+ supports

Perjantai 10.6.2016 HELSINKI, Rockin’
Hellsinki Kaisaniemen puisto klo 17 - 24
(portit avataan klo 16)

Rock the North 2016
Lauantai 11.6.2016 OULU, Raatin stadion klo 16- 24 (portit avataan klo 15).

Voit ostaa tapahtumiin ennakkoon Priority-lippuja, joiden ikäraja on molempina päivinä K-18. Priority-lippujen hinta on alk. 89,50€ . Priority-lipulla varmistat paikkasi rajatulle anniskelualueelle kentälle, josta sekä näkyy että kuuluu. Priority-alueella tarjoilu pelaa, ja jonot ovat lyhyempiä. Priority-lipun haltijoilla on alueella baari A-oikeuksin sekä omat WC-tilat.

Ennakkoon ostettu Priority-lippu vaihdetaan rannekkeeseen Priority-alueen porteilla.

Liput Oulu:
alk. 69,50e kenttälippu ja B-katsomo
alk. 79,50e katettu A-katsomo
alk. 89,50e Priority-kenttälippu (oma anniskelualue ja wc-tilat)
VIP-paketit 179e + alv 24% MENOLIPUSTA

Liput Helsinki:
alk. 69,50e
alk. 89,50e Priority-lippu (oma anniskelualue ja wc-tilat)
Vip-paketit 179e + alv 24% MENOLIPUSTA

Lisätietoja http://www.menolippu.fi

Tuotanto Eastway Live Oy


Tapahtumapaikka / Venue

Kaisankuja
00100 Helsinki


Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi


Jaa valitsemassasi palvelussa:




(Translate page)



Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.

Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.






Kaisankuja
00100 Helsinki

Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen
Lue lisää




Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen
Lue lisää




Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa
Lue lisää




Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt
Lue lisää




Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti
Lue lisää




Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan
Lue lisää




Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi
Lue lisää




Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan
Lue lisää




Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen
Lue lisää




Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa
Lue lisää




Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa
Lue lisää




Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla
Lue lisää




Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit
Lue lisää




Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan
Lue lisää




Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin
Lue lisää




Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin
Lue lisää




Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota
Lue lisää




Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa
Lue lisää




Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen
Lue lisää




Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle
Lue lisää




Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias
Lue lisää




Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn
Lue lisää




70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa
Lue lisää




Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat
täältä




Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä
katso ilmaspäivät




Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin
Lue lisää




Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen
Tutustu




Cafe Korvari

Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella
Lue lisää




Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja
Lue lisää




Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan
Lue lisää




Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike
Lue lisää




Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun
Lue lisää










Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.