Queen + Adam Lambert, pe 3.6.
Queen + Adam Lambert Helsinkiin kesäkuussa - Legendaarinen yhtye palaa Suomeen yli 40 vuoden tauon jälkeen!
Suomalaiset saavat todistaa kesäkuussa ainutkertaista konserttia, kun Queen - yksi kaikkien aikojen merkittävimmistä rock-yhtyeistä saapuu maahamme yli 40 vuoden tauon jälkeen. Queen nähdään nykyisessä kokoonpanossaan solistinaan Adam Lambert Helsingin Kaisaniemessä perjantaina 3. kesäkuuta.
Liput tulevat myyntiin Tiketissä maanantaina 7. joulukuuta. Muualla Euroopassa yhtye konsertoi stadioneilla ja megafestivaaleilla kymmenien tuhansien katsojien yleisölle. Helsingissä konserttipaikaksi on valikoitunut Olympiastadionin ollessa remontissa Kaisaniemen puisto, jonne voidaan myydä rajallisesti vain 25 000 lippua.
Queen on konsertoinut Suomessa aiemmin vain kerran, Helsingin Kulttuuritalossa marraskuussa 1974. Alkuperäisestä kokoonpanosta ovat yhä mukana kitaristi Brian May ja rumpali Roger Taylor. Vuonna 1991 menehtyneen laulajan, Freddie Mercuryn, on korvannut 2009 yhtyeen solistina debytoinut Adam Lambert. Queen & Adam Lambert ovat sittemmin toteuttaneet lukuisia konsertteja ja mittavia TV-esiintymisiä. Viime vuonna he tekivät huippuarvostelut saaneen 24 loppuunmyydyn konsertin Yhdysvaltain-kiertueen
Queen & Adam Lambert ovat tehneet tänä vuonna jo 26 loppuunmyytyä konserttia kymmenessä maassa ympäri Euroopan ja lukuisia muita eri puolilla maailmaa. Kesällä 2016 he saapuvat viimein myös Suomeen!
Vuonna 1971 perustettu Queen on liki 45-vuotisen uransa aikana myynyt satoja miljoonia levyjä. Yhtye on saanut kaikki merkittävimmät rock-maailman palkinnot ja on menestykseltään yksi koko rock-historian suurimmista. Yhtyeen lauluista kaksi, We Will Rock You sekä We Are the Champions, ovat päässeet arvostettuun Grammy Hall of Fameen.
Queen on tehnyt musiikkihistoriaa ollen ensimmäinen artisti tai yhtye, jonka yhtä levyä on myyty yli kuusi miljoonaa kappaletta Isossa-Britanniassa. Tämä Greatest Hits -albumi saavutti myös ennätyksen oltuaan 1 422 viikkoa Britannian albumilistalla. Suomessakin Queenin Greatest Hits on yhä kaikkien aikojen eniten myyty ulkomainen albumi lähes 150 000 kappaleen menekillään.
Bohemian Rhapsody, Another One Bites the Dust, Crazy Little Thing Called Love, Radio Ga Ga, Killer Queen, Fat Bottomed Girls ja Bicycle Race ovat esimerkkejä legendaarisista kappaleista, joita suomalaisyleisö saa ensi kesänä Kaisaniemessä kuulla legendaarisen bändin soittamana ja Adam Lambertin laulamana.
Aikataulu:
16:00 Portit avataan
16:30 - 17:15 Temple Balls
17:45 - 18:30 Kasmir
19:00 - 19:45 Electric Pyramid
20:30 - 21:15 Suzanne Vega
22:15 - 23:45 Queen + Adam Lambert
Katso aluekartta ja lisää infoa osoitteesta: www.parklive.fi
Ostorajoitus 6 kpl / asiakas
BASIC TICKET alk. 82 €
PRIORITY TICKET alk. 122 € (K-18)
Sisältää:
- Oma sisäänkäynti festivaalialueelle
- Prioriteetti alue
- Prioriteetti baari
- Oma maksullinen narikka
- Prioriteetti alueen -henkilökunta huolehtii vieraiden viihtyvyydestä
- Omat saniteettitilat
PARK QUEEN VIP alk. 252,50 € (K-18)
Sisältää:
- Oma sisäänkäynti festivaalialueelle
- Hienosti somistettu osittain katettu VIP-alue
- VIP-baari
- Oma maksuton narikka
- Esteetön näkyvyys lavalle
- VIP-henkilökunta huolehtii vieraiden viihtyvyydestä
- VIP- passi
- Omat saniteettitilat
- Tapahtuman juliste
- Kevyttä purtavaa
VIP-menu:
Raparperi-juustosalaattia, vadelmadressing
Avokado-perunasalaattia & paahdettua munakoisoa
Meloni-sipulisalaattia, basilikakreemiä
Savustettua turskaa & chilirapuja, soijamajoneesia
Habaneromakkaraa, haudutettua porsaanlapaa & hollandaise-kastiketta
Shishkebab & jogurttikreemiä, tomaattihummusta
Leipä & levite
Karviaisbrownie & Valkosuklaakreemiä
Fan Zone (ei sisällä keikkalippua) alk. 62 €
Voit ostaa festavaalilipullesi lisäpalvelun joka oikeuttaa pääsyn erikseen varatulle "Fanialueelle" mahdollisimman lähelle lavaa. HUOMI! Tämän lipun lisäksi tarvitset joko normaalin, Priority tai VIP-Lipun alueelle.
Queen + Adam Lambert Afterparty
Apollo Live Club ovet klo 22:00
Ikäraja ennakkolipulla K-18, ovelta K-24
alk. 11,50 €
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |



























































