Clutch (Usa)
STONERIN SANANSAATTAJA CLUTCH KLUBIKEIKALLE SUOMEEN
Amerikkalainen Clutch saapuu klubikeikalle Suomeen kesällä. Hiljattain huippuarvosteluja keränneen ”Psychic Warfare” -albumin julkaissut blues rock -bändi nähdään Helsingin The Circuksessa keskiviikkona 10. elokuuta. Keikan liput tulevat myyntiin keskiviikkona 17. helmikuuta Ticketmasterissa.
Ärhäkkää metallipainotteista rockia soittavan Clutchin musiikin pohjana on juureva blues, funkilla ja punkilla maustettuna. Vuonna 1991 Yhdysvaltain Marylandissa perustettu bändi onkin tunnettu genrerajojen rikkomisesta ja venyttämisestä. Clutchin yhdestoista pitkäsoitto ”Psychic Warfare” julkaistiin lokakuussa 2015 ja albumi on ehtinyt kerätä ylistäviä arvosteluja ympäri maailman.
Clutchin edellinen julkaisu ”Earth Rocker” julkaistiin maaliskuussa 2013. Levy päätyi kärkisijoille niin Billboardin kuin iTunesinkin listoilla, sai Metal Hammer UK:n ”Album of the Year 2013” -palkinnon ja keräsi huippuarvosteluja eri musiikkijulkaisuissa. Clutch on tuttu näky niin klubeilla kuin festareilla, ja minimalistista kaavaa noudattavista keikoista on muodostunut käsite. Uuden albumin myötä voi todeta Clutchin olevan suositumpi kuin koskaan.
KEIKKA:
Clutch (US)
Ke 10.8.2016 The Circus, Helsinki
Ovet klo 19:00, K-18
LIPUT:
Myyntiin ke 17.2.2016 klo 9
Palvelumaksuineen 29,50 euroa Ticketmasterista
Järjestäjä: Live Nation Finland Oy
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |



























































